Aseiden säilytystä koskeva siirtymäaika päättyy

Aseiden säilytystä koskevan lain siirtymäaika päättyy.
Aseiden säilytystä koskevan lain siirtymäaika päättyy.

Aseiden säilytystä koskevan lainmuutoksen siirtymäaika päättyy 30.11.2020. Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen kaikilla, joilla on yli viisi asetta on oltava murtoturvallinen lukittu turvakaappi. Eli siis yleensä aseiden säilytystä varten tehty asekaappi.

Ampuma-aselain 106§:n mukaan ampuma-ase tulee säilyttää luvanhaltijan vakituisessa asunnossa, muussa paikassa, jossa hän pysyvästi oleskelee, tai näihin kiinteästi liittyvässä tilassa, joka turvatasoltaan ja valvottavuudeltaan vastaa näitä. Erillinen piharakennus tai autotalli, kerrostalon yhteiset varastotilat tai kesämökki eivät pääsääntöisesti ole hyväksyttyjä säilytystiloja. Asunnon yhteydessä kiinteästi oleva varasto tai autotalli sen sijaan ovat hyväksyttyjä säilytyspaikkoja. Asettaan voi laillisesti säilyttää myös toisen henkilön kotona vastaavissa tiloissa, jos hänellä on oikeus kyseisen aseen hallussapitoon. Patruunoihinkin pääsy saa olla vain niillä henkilöllä, joilla on oikeus pitää niitä hallusssaan. Säilytyvaatimukset koskevat muuta kuin tilapäistä säilytystä. Näihin lukittuihin tiloihin ei saa olla pääsyä kuin niillä, joilla on luvat vastaaviin aseisiin.Uusi säilytysvaatimus koskee aseiden haltijaa vain silloin, jos hänellä on säilytettävänään enemmän kuin tuo mainittu viisi asetta tai yksikin erityisen vaaralliseksi (erva) luettava ase. Erva-aseet eivät yleensä ainakaan ole metsästyksessä käytettäviä aseita.

(Ampuma-aselaki 9§) Erityisen vaarallisella ampuma-aseella tarkoitetaan:
1) sinkoa, kranaatinheitintä, takaaladattavaa tykkiä sekä rakenteeltaan ja käyttötarkoitukseltaan vastaavaa ampuma-asetta sekä ohjus- ja raketinheitinjärjestelmää;
2) sarjatuliasetta;
3) muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi naamioitua ampuma-asetta;
4) ampuma-asetta, joka on alun perin valmistettu toimimaan sarjatulella mutta joka on muunnettu toimimaan kertatulella, lippaallisella kertatulella tai itselataavalla kertatulella;
5) seuraavia keskisytytteisiä itselataavia kertatuliaseita:
a) lyhyet keskisytytteistä patruunaa ampuvat itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 21 patruunaa ilman uudelleenlatausta, jos niissä on kiinteä latauslaite, jonka kapasiteetti on yli 20 patruunaa, tai irrotettava latauslaite, jonka kapasiteetti on yli 20 patruunaa;
b) pitkät keskisytytteistä patruunaa ampuvat itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 11 patruunaa ilman uudelleenlatausta, jos niissä on kiinteä latauslaite, jonka kapasiteetti on yli kymmenen patruunaa, tai irrotettava latauslaite, jonka kapasiteetti on yli 10 patruunaa;
6) lyhyt itselataava kertatuliase, joka on kahdella kädellä olkapäätä vasten tuettavaksi taikka muutoin kahden käden otteella ammuttavaksi suunniteltu ja valmistettu.

Huhun mukaan jotkut poliisilaitokset laskevat pistoolin myös erityisen vaaralliseksi aseeksi. Lain mukaanhan se ei sitä ole jos ei siinä ole yli kahdenkymmenen patruunan lipasta. Normaalissa poliisinkin käyttämässä Walther P99Q pistoolin lippaaseen mahtuu 15 kpl 9mm:n patruunaa.

Ampuma-aselain muutokset pohjautuvat EU-direktiivin muutokseen ja sen mukaan niin aseet ja niiden ampumatarvikkeet eivät direktiivin mukaan saa olla suoraan yhdessä saatavilla.

Jos taloudessa säilytetään enintään viittä asetta, niitä voidaan laillisesti säilyttää esimerkiksi lukitussa vaatehuoneessa tai vaatekaapissa ja patruunat erikseen lukitussa laatikossa tai kaapissa. Silloin vaatehuoneeseenkaan ei saa olla pääsyä kuin vain sellaisella, jolla on luvat vastaaviin aseisiin. Aika hankalaa olisi jos vaimolla tai lapsilla ei olisi pääsyä vaatehuoneeseen.

Mikäli aseen haltijalla on vähemmän kuin tuo mainittu asemäärä, eikä erva-aseita ne voidaan säilyttää myös siten, että muu aseen osa kuin äänenvaimennin säilytetään erillään lukittuna ja loput aseen osat siten, etteivät ne ole helposti anastettavissa tai otettavissa luvattomasti käyttöön. Riittää siis, että muut osat piilotetaan johonkin kaapin nurkkaan

Ampuma-aselain 106§:n mukaan jos patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia ei säilytetä edellä tarkoitetussa turvakaapissa, ne on säilytettävä ampuma-aseista erillään siten, ettei vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole. Turvakaappia ei kuitenkaan edellytetä, jos aseiden säilytyspaikan poliisilaitos on hyväksynyt säilytystilat.
Säilytystilavaatimus koskee varmaankin lähinnä asekeräilijöitä, joilla asemäärä voi olla joskus huomattavasti suurempi kuin tavallisella metsästäjällä.

Vaikka laki ei siis edellytä turvakaappia alle kuuden aseen omistajalta, on se kuitenkin paras ja käytännöllisin vaihtoehto.

Turvakaapin on oltava vähintään tason S1 (standardi EN 14450) tai tason 0 (standardi EN 1143-1) mukainen. Vanhemmilla kaapeilla hyväksytään lakkautettu standardi SS 3492. Poliisihallitus on hyväksynyt ruotsalaisen normin SSF 3492 mukaiset kaapit yli viiden aseen säilyttämiseen.

Jos turvakaappi painaa tyhjänä alle 150 kiloa, se on kiinnitettävä kaapin sisäpuolelta lattiaan tai seinään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *