Koiran kanssa ulkomaille

Kesälomakauden alkaessa suuntaa moni lomalle ulkomaille ja usein koira halutaan ottaa mukaan. Koiran vienti ulkomaille ei onnistu noin vain, vaan eri mailla on erilaisia maahantuontimääräyksiä. Käyn tässä läpi Pohjoismaiden ja Viron maahantuontimääräykset. Määräykset saattavat muuttua, joten on tärkeää tarkistaa ajankohtaiset tiedot, ennen ulkomaille lähtöä. Monet kasvattajat myyvät pentujaan myös ulkomaisille ostajille. Joidenkin maiden säännöt voivat olla erilaisia pennuille ja aikuisille. Artikkelin lopusta löytyy linkit eri maiden määräyksiin. Tässä esitetyt säännökset koskevat koiria, jotka matkustavat toiseen maahan omistajansa kanssa. Nämä maahanvientisäännöt ovat voimassa kirjoitushetkellä.

HUOM! Kun koira palaa Suomeen on sillä oltava annettuna lääkitys ekinokokkoosia vastaan. Lääkitys annetaan Suomen ulkopuolisessa maassa 1-5 vuorokautta (24-120 tuntia) ennen maahantuloa. Lääkettä ei siis voi antaa enää rajalla juuri ennen rajan ylitystä. Lääkkeen antaa eläinlääkäri ja merkitsee lääkkeen antamisen koiran EU-lemmikkipassiin. Ulkomailla on siis käytävä eläinlääkärin luona. Mikäli käy usein ulkomailla koiransa kanssa kannattaa soveltaa 28-tunnin sääntöä. Lemmikki pitää lääkitä ennen matkaa vähintään kaksi kertaa enintään 28 vuorokauden välein EU-maassa tai EU-maihin verrattavissa maissa ja sen jälkeen käsittely toistetaan säännöllisesti enintään 28 vuorokauden välein niin kauan kuin edestakaisin matkustelua kestää. Viimeinen loislääkitys tulee tehdä Suomessa matkustelun päätyttyä. Jos lääkityksessä pidetään pidempi tauko, lääkitysohjelma täytyy aloittaa alusta.

Kun koira viedään ulkomaille on koirlla oltava lemmikkieläinpassi. Lemmikkieläinpassi vaaditaan koirilta, kissoilta, hillereiltä ja freteiltä kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa (sekä kaupalliset kuljetukset että omistajan mukana matkustavat lemmikit). Passin tarkoituksena on osoittaa, että eläin on tunnistettavissa ja että eläin täyttää jäsenmaiden välisissä kuljetuksissa vaadittavat eläinten terveyttä koskevat ehdot. Lemmikkieläinpassin saa eläinlääkäreiltä. Passin hinta vaihetelee kovasti, joten passin hintaa kannattaa tiedustella useammasta paikasta.

Eu-maissa koirien maahantulomääräyksissä koirien lukumäärä on rajoitettu viiteen. Poikkeuksena jos koirat osallistuvat tapahtumaan tai kilpiluun. Silloin on oltava tapahtuman järjestäjän dokumentti osallistumisesta mukana.

Ruotsi

Aikuisen, yli 12-viikkoisen koiran voi viedä Ruotsiin toisesta EU-maasta kun:

  • koiralla on tunnistusmerkintä. Tunnistusmerkinnällä tarkoitetaan koiran ihon alle laitettavaa mikrosirua, joka voidaan lukea erillisellä tunnistuslaitteella.
  • koiralla on oltava voimassa oleva rabies-rokotus, joka on annettu 21 vuorokautta ennen maahantuloa.
  • koiralla on EU-lemmikkielänpassi
  • koirasta täytyy tehdä tulli-ilmoitus ennen maahantuloa. https://privattjanster-djuranmalan.tullverket.se/#!/start

Kun tulli-ilmoitus on tehty voi koiran kanssa mennä tullissa vihreää linjaa. Silloin on varauduttava esittämään tulli-ilmoituksen numero kysyttäessä. Tulli-ilmoituksen voi tehdä myös maahan saavuttaessa. Silloin on mentävä tullissa punaista linjaa ja otettava yhteys tullivirkailijaan.

Ruotsiin ei voi viedä alle 12 viikkoista koiraa. Jos tarkoitus on viedä pentu Ruotsiin on odotettava, että pentu on täyttänyt 12 viikkoa, otettava sille rabiesrokotus ja sen jälkeen vielä odotettava 21 vuorokautta. Eli pentu on silloin 15 viikkoinen.

Norja

Norjaan on kielletty viemästä seuraavan rotuisia koiria. Kielto koskee myös sekarotuisia koiria, missä on osana näitä rotuja (https://www.mattilsynet.no/language/english/animals/import_of_animals/banned_dogs_breeds_in_norway.18457):

  • Pit bull terrieri
  • American Staffordshire terrieri
  • Fila Brasilerio
  • Tosa Inu
  • Dogo Argentino
  • Ceskoslovensky vlcak

Norjaan menevällä koiralla tulee olla:

  • koiralla on tunnistusmerkintä. Tunnistusmerkinnällä tarkoitetaan koiran ihon alle laitettavaa mikrosirua, joka voidaan lukea erillisellä tunnistuslaitteella.
  • koiralla on oltava voimassa oleva rabies-rokotus.
  • koiralla on EU-lemmikkielänpassi
  • Koiralla pitää olla eläinlääkärin antama ekinokokki -lääkitys vähintään vuorokausi ja enintään viisi vuorokautta ennen saapumista Norjaan, vaihtoehtoisesti lääkitys on annettava kahdesti 1-28 vrk. ennen ensimmäsitä saapumista Norjaan. 28-tunnin sääntö.
  • Jos Norjaan menee Ruotsin kautta ja koira on laillisesti viety Ruotsiin voi tullissa käyttää vihreää linjaa, eikä koiran papereita tarvitse esittää rajalla.

Tanska

Tanskaan on kielletty viemästä seuraavan rotuisia koiria. Kielto koskee myös sekarotuisia koiria, missä on osana näitä rotuja. ( https://www.foedevarestyrelsen.dk/english/Self-Service/Guides/Pages/How-to-travel-with-your-dog.aspx?Indgang=Dyr&Indgangsemne=Rejse+med+k%c3%a6ledyr& )

  • Pitt Bull Terrier
  • Tosa Inu
  • American Staffordshire terrieri
  • Fila Brasileiro
  • Dogo Argentino
  • American Bulldog
  • Boerboel
  • Kangal (Kangalinkoira)
  • Keskiaasiankoira
  • Kaukasiankoira
  • Etelävenäjänkoira
  • Tornjak
  • Sarplaninac

Aikuisen, yli 12-viikkoisen koiran voi viedä Tanskaan toisesta EU-maasta kun:

  • koiralla on tunnistusmerkintä. Tunnistusmerkinnällä tarkoitetaan koiran ihon alle laitettavaa mikrosirua, joka voidaan lukea erillisellä tunnistuslaitteella.
  • koiralla on oltava voimassa oleva rabies-rokotus, joka on annettu 21 vuorokautta ennen maahantuloa.
  • koiralla on EU-lemmikkielänpassi
  • koirien lukumnäärä on rajoitettu viiteen. Poikkeuksena jos koirat osallistuvat tapahtumaan tai kilpiluun. Silloin on oltava tapahtuman järjestäjän dokumentti osallistumisesta mukana.

Alle 8-viikkoisen pennun maahanvienti on kielletty. 12-viikkoisella pennulla, jolla ei ole rabies-rokotusta pitää olla Eu-lemmikkieläinpassi ja maahantuloilmoitus mukanaan ( https://www.foedevarestyrelsen.dk/SiteCollectionDocuments/25_PDF_word_filer%20til%20download/01kontor/Rejse%20med%20k%C3%A6ledyr/Declaration_art7_art11_la230-5439.pdf )
12-16-viikkoisen koiran, jolla on rabies-rokotus annettu mutta se ei ole vielä voimassa, koskevat samat säännöt kuin alle 12-viikkoisella pennulla.

Viro

Aikuisen, yli 12-viikkoisen koiran voi viedä Viroon toisesta EU-maasta kun:

  • koiralla on tunnistusmerkintä. Tunnistusmerkinnällä tarkoitetaan koiran ihon alle laitettavaa mikrosirua, joka voidaan lukea erillisellä tunnistuslaitteella.
  • koiralla on oltava voimassa oleva rabies-rokotus, joka on annettu 21 vuorokautta ennen maahantuloa.
  • koiralla on EU-lemmikkielänpassi

Lähteet:
Suomi: https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/tuonti-ja-vienti/eu-maat-norja-ja-sveitsi/elaimet/koirat-kissat-ja-fretit/koirien-kissojen-ja-frettien-tuonti-eu-maista-suomeen/
Ruotsi: https://djur.jordbruksverket.se/swedishboardofagriculture/engelskasidor/animals/import/dogscatsandferrets.4.295b2341134f64e5d6280001001.html
Norja: https://www.mattilsynet.no/language/english/animals/travelling_with_pets/travelling_with_dogs_cats_and_ferrets_from_eucountries_to_norway.23686
Tanska: https://www.foedevarestyrelsen.dk/english/Self-Service/Guides/Pages/How-to-travel-with-your-dog.aspx?Indgang=Dyr&Indgangsemne=Rejse+med+k%c3%a6ledyr&
Viro: https://www.emta.ee/eng/private-client/travelling-moving-consignments/non-eu-countries/pet-animals

2 thoughts on “Koiran kanssa ulkomaille

  • 6.9.2020 at 07:10
    Permalink

    Ruotsi vaatii ekinokokki lääkityksen. Norjaan mennessä ei tarvitse.

    Reply
    • 7.9.2020 at 08:24
      Permalink

      Ruotsi ei vaadi ekinokokkilääkitystä sinne mennessä. Suomeen palaaminen Ruotsista vaatii. Suomeen palaaminen Norjasta ei vaadi.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *