Sauer & Sohnin tukin uudistus

Sauer & Sohn 1964 uudessa pyhäpuvussa.

Ostin kanalintukokeita varten vanhan Sauer & Sohn 12/70 rinnakkaispiippuisen haulikon. Haulikko on vuosimallia 1964 ja erittäin hyväkuntoinen, eikä uudistukselle oli sinänsä ollu tarvetta, mutta haulikko on tehty oikekätiselle ja minä olen vasenkätinen. Ammun siis vasemmalta puolen ja oikea käsi on etutukilla. Haulikossa on poskipakka tukin vasemmalla puolella. Siis täysin turha minulle. Niinpä päätin hieman uudistaa tukkia paremmin minulle sopivaksi.

Tukki irtosi raudoista helposti kun löysin ensin kaikki kiinnitysruuvit. Ruuvit ovat uraruuveja, joiden ura on todella ohut. Standardi meisseli ei käy ruuvien uriin, vaan meisseli kärki täytyy hioa ohueksi. Näitä ruuveja oli tuskin koskaan irroitettu mutta sopivalla voimalla ne lähtivät irti.

Ensimmäisenä hioin vanhan poskipakan pois. Alussa hioin nauhahiomakoneella ja viimeistely pienellä hiomahiirellä.

Vanha poskipakka ennen ja jälkeen.
Tukki hionnan jälkeen.

Suojasin karhennuksen maalarin teipillä. Karhennuksen kohdalta hioin vain kevyesti ja puhdistin urat huolellisesti. Aloitin hionnan P80 hiomapaperilla. Pikkuhiljaa vaihdoin hiomapaperin hienommaksi. Loppusilauksen tein P2000 paperilla.

Kun oli hionut tukin lähes valmiiksi, piirsin maalarinteipille valmiin mallin poskipakan sahausta varten. En itse edes ajatellut sahaavani uuden poskipakan palasta pois tukista, vaan kiikutin aseeni puusepälle sahattavaksi. Se olisi onnistunut myös itse mutta en omista vannesahaa, joten teetin tuon vaiheen ammattilaisella. Puuseppä veloitti työstä femman, ei siis kovinkaan kallis ja jälki on ammatimaisen tarkkaa.

Poskipakan palan irroitus.

Palan irroituksen jälkeen taas armotonta hiomista. Kun sain tukin pinnan haluamakseni, mitoitin vaimoni avustuksella poskipakan korkeuden itselleni sopivaksi. Ensin ajatus oli askarrella poskipakan korkeudesta säädettävä, mutta jätin säätömahdollisuuden pois, koska ase tulee vain minun käyttööni. Porasin tukkiin ja irtopalaan reiät kuuden millin rosteri tankoja varten. Lyhentelin rautatankojen pätkät sopiviksi siten, että poskipakka tuli juuri sopivalle korkeudelle. Kun palat olivat kaikki viimeistelty, aloin öljyämään tukkia.

Laitoin tukkiin Birchwood Tru-Oilia hyvin vähän kerrallaan, sormella levittäen. Parin kerroksen jälkeen huomasin, että tukki jää aika vaaleaksi. Koska halusin tummemman värin, hioin Truoilin pois ja viimeistelin tukin pinnan uudestaan. Hionnan jälkeen laitoin tukkiin pari kerrosta Birchwood Walnut Wood Stain väriöljyä. Jokaisen kerroksen jälkeen kevyt hionta P2000 hiomaperilla. Kun väri oli sopiva laitoin tukkiin jälleen Birchwood Tru-Oilia viisi kerrosta. Ja jälleen hiominen joka välissä.

Tukki ja etutukki hionnan ja öljyämisen jälkeen.

Kun tukki oli kuivunut pari vuorokautta, kasasin tukin. Kiinnitin poskipakan rosteritangot kaksikomponentti liimalla tukkiin ja poskipakkaan. Tukki ja etutukki takaisin kiinni rautoihin. Kylläpäs tulikin hyvä, suorastaan erinomainen. Ase sopii minulle kuin nenä päähän. Vanha Sauer & Sohn sai ihan uuden ilmeen. Raskiikohan tuota pellolle edes viedä.

Tukki valmiina.

5 thoughts on “Sauer & Sohnin tukin uudistus

  • Pingback: Jiipin ensimmäinen metso - IhanaMies

  • 2.11.2020 at 14:33
    Permalink

    Minulla samanlainen projekti tarkoitus vain hioa ja öljytä. Homma tökkäsi sihen että en saa perää irti vaikka löysäsin ruuvit. Perä liikahtaa vajaan sentin eteen päin mutta sitten ”tökkää” johonkin ns kovaan enlä uskalla vetää jotta ei tulee mitään rikkoutumista. Lähtikö sinulla heposti perä irti raudoista?

    Reply
    • 3.11.2020 at 08:43
      Permalink

      Ihan samaan ongelmaan törmäsin. Ota irti se alaosan etummainen ruuvi, niin lähtee.

      Reply
  • 15.12.2022 at 11:13
    Permalink

    Aivan loistava projekti! Tekisi mieli tehdä sama ukkini 12/70 suhlille. Harmittaa, kun kaikki vanhat hienot rinnakkaispiippuiset on oikeakätisille. Paljonkohan säädettävän pakan teettäminen maksaisi?

    Reply
    • 27.12.2022 at 13:05
      Permalink

      Kiitos kehuista. Haulikosta tuli omastakin mielestä todella hieno ja toimiva. Säädettäviä poskipakkoja löytyy valmiina mm. Kalix Teknik CR1, löytyy Googlella. Tuollaisen asentaminen ei puusepältä kauaa kestä, hinnan saa kysymällä. Jos rohkeus riittää saa tuon itsekkin asennettua.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *