Savustettua heinäsorsaa

Savustettua heinäsorsaa, maa-artisokkapyrettä, paahdetut rakuunaporkkanat ja riistakastike.
Savustettua heinäsorsaa, maa-artisokkapyrettä, paahdetut rakuunaporkkanat ja riistakastike.

Sorsastusaika alkaa pikkuhiljaa olla ohi, lintujen lähdettyä muuttomatkalle. Silti vieläkin voi paikoin saalis olla runsaskin ja tuhdissa rasvassa ovat nyt saaliiksi saadut sorsat. Tämä sorsa jäi saaliiksi kuitenkin jo elokuussa. Yleensä tulee nykyisin laitettua riistalihat pääasiassa sous videe menetelmällä mutta nyt kokeilin savustaa lihat ja glaseerasin ne keskisuomalaisella hunajalla. Maa-artisokkapyre on uusi tuttavuus minulle. Ei hullumpaa! Jatkoon ehdottomasti, sen verran hyvää oli ja maistui maailman kauneimmallekkin. Alkukeitoksi tein myskikurpitsakeiton.

Ainekset:
1 sorsa
1 sipuli
vettä
2 rkl hunajaa
suolaa
voita

Irroita sorsasta rintalihat. Savusta rintalihoja noin neljä minuuttia. Tarkoitus ei ole kypsentää lihoja savustimessa, vaan saada niihin hento savun maku. Paista lihat sen jälkeen pannulla voissa. Kun lihat ovat saaneet väriä lisää hunaja pannulle ja pyörittele rintalihat siinä.. Laita rintapalat hetkeksi 160-asteiseen uuniin paistomittarin kanssa, kunnes niiden sisälämpö on 42 astetta. Anna lihojen vetäytyä foliossa kymmenisen minuuttia.

Kaalikääryle

1 savoijinkaali
1 valkosipulinkynsi
kanttarelleja/suppilovahveroita/herkkusieniä

Ota savoijinkaali uloimmat lehdet.
Keitä savoijinkaalin lehtiä vedessä pari minuuttia ja laita sitten kylmään veteen nopeaan jäähdytykseen.

Pilko sienet pieniksi paloiksi ja paista sieniä kunnes vesi on haihtunut niistä. Lisää samalle pannule valkosipulit.
Silppua savoijinkaalia ja laita pannulle sienien kanssa.
Paista pannulla keskilämmöllä, kunnes kaali on pehmeää. Älä ruskista. Aseta sitten sieni- ja kaaliseos kulhoon jäähtymään. Laita savoijinkaali lehdet vierekkäin. Täytä savoijinkaali sieni-kaali-seoksella ja kääri ne rullalle. Laita kääryleet uuniin 180 asteeseen kunnes ne ovat lämpimiä.

Maa-artisokkapyre

Ainekset:
250g maa-artisokkaa
nokare voita
1 salottisipuli
1 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria
½ tl inkiväärijauhetta
ripaus muskottipähkinää

Kuori maa-artisokat ja laita ne kokonaisina odottamaan kylmään veteen. Hienonna sipuli ja kuullota niitä hetki voissa kattilassa. Lisää viipaloidut artisokat ja kuullota hetki. Älä ruskista. Laske hieman lämpöä ja lisää kerma. Anna hautua kypsäksi välillä sekoittaen. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla, inkiväärillä ja muskottipähkinällä.

Paahdettuja porkkanoita ja valkosipulia

Ainekset:
1 valkosipuli
porkkanoita
appelsiini
oliiviöljyä
rakuunaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori valkosipulista uloin kuorikerros pois.
Halkaise appelsiini ja purista mehu porkkanoiden päälle. Ripottele oliiviöljyä porkkanoiden päälle ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita porkkanat uuniin 45 minuutiksi. Kääntele porkkanoita välillä. Ripottele rakuunaa porkkanoiden päälle.

Sekoita valkosipulia ja voita ja tee valkosipulivoi vaalean leivän päälle.

Myskikurpitsakeitto

Myskikurpitsakeitto.
Alkukeitoksi myskikurpitsakeittoa.

Ainekset:
1 myskikurpitsa n. 600g-1kg
1 sipuli
20g voita
4dl vettä
4dl kevytmaitoa
200g mustaa koskenlaskija juustoa
suolaa, mustapippuria.

Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Paloittele kurpitsa ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia ja kurpitsaa voissa noin 5 minuuttia.
Lisää kattilaan vesi ja keitä kannen alla 15 minuuttia.
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella.
Lisää maito ja sulatejuusto. Kuumenna, kunnes keitto on kuumaa ja juusto on sulanut.
Soseuta sauvasekoittimella uudelleen kuohkeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ripottele pinnalle hienonnettua basilikaa ja oliiviöljyä.
Tarjoa tuoreen leivän kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *