Sihteerin tilinpäätös

Sisä-Suomen Metsästysseuran metsästysmaja

Kirjoitin aiemmin aiheesta Vuosikokous lähestyy ja sivusin artikkelissa hallitusten jäsenten jumiutumisesta ja heikosta vaihtuvuudesta. Itse tulin valituksi Sisä-Suomen Metsästysseuran johtokuntaan ja sihteeriksi vuonna 2014. Sisä-Suomen Metsästysseura on pitkät perinteet omaava metsästysseura. Metsästysseura on yksi maamme vanhimpia ja perustettu vuonna 1926. Artikkelissa ehdotin, että hallitusten puheenjohtajan ja jäsenten toimikausia olisi hyvä rajoittaa. Nyt on oma rajoitukseni tullut ajankohtaiseksi. Tullessani valituksi tehtävään ajattelin, että viisi vuotta johtokunnassa olisi maksimiaika. Siinä ajassa johtokunnan jäsen ehtii kertoa omat ajatuksensa ja ideansa metsästysseuran kehittämiseksi ja myös pyrkiä toteuttamaan niitä. Jos olisin johtokunnassa pitempään olisi se vain samojen asioiden yhä uudelleen toistamista. Nyt on kaikki ideat annettu.

Viisivuotiskautena pidimme yhteensä 64 johtokunnan kokousta. Osallistuin vuosikokouksiin ja kesäkokouksiin sihteerinä. Olen ollut edustamassa metsästysseuraamme Keski-Suomen kennelpiirin vuosikokouksissa vuodesta 2014. K-S kennelpiirin kokouksissa suurin tapahtuma noina vuosina on ollut K-S Kennelpiirin toimintakeskuksen hankinta.

Olen edustanut seuraamme Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn järjestelytoimikunnassa vuodesta 2012. Koiranäyttely on vuosittainen voimanponnistus kymmenelle keskisuomalaiselle metsästys- ja kennelyhdistyksille ja on hyvä tulonlähde metsästysseurallemme. Koiranäyttelyn läpivieminen on myös vaatinut paljon talkootyötä joka vuosi. Hienosti seuramme on sen aina hoitanut. Mainittakoon tässä, että Sisä-Suomen Metsästysseura on järjestänyt ensimmäisen koiranäyttelyn jo vuonna 1944.

Johtokunnan kokoukset ovat asia sisällöltään aika kuivakanpuoleisia. Jos katsoo pöytäkirjoja noista kokouksista, saa todella kuivan käsityksen asioista. Päätökset ovat pääosiltaan rutiinien hoitamista. Johtokunnan tehtävä on hoitaa nuo rutiinitehtävät ja toimeenpanna vuosikokouksen ja kesäkokouksen päätöksiä. Suurin anti kokouksissa on kuitenkin se keskustelu, mitä asioista käydään. Välillä käydään uskomatonta vääntöä asioista, mistä johtokunnalla ei edes ole päätösvaltaa. Olen nauttinut siitä. Muutosvastarinta on kova. Kaikki eivät osaa nähdä ympäristön muutoksia, mikä koskee myös metsästysharrastusta. Kuitenkin muun muassa ilmastonmuutoksen myötä metsästyksen kohteet muuttuvat – toiset lajit katoavat ja uusia tulee tilalle. Kyyhkyn ja metsäkauriin metsästys ovat kohdanneet kovaa vastustusta metsästysseuramme johtokunnassa. Sisä-Suomen Metsästysseurassa on noin kaksisataa jäsentä. Kaikille jäsenille pitäisi pystyä tarjoamaan monipuoliset metsästysmahdollisuudet perustusasiakirjamme mukaisesti.

Omalle toimikaudelleni seuran sihteerinä sattui muutamia tapahtumia, jotka ovat jääneet mieleeni oman aikani suurimpina asioina metsästysseurassamme. Metsästysseuralle saatiin vihdoin hankittua kosteikko. Ostimme Vapon huutokaupasta seuralle alueen, mihin saamme tehtyä paikan vesilintujen metsästykseen ja sain itse toimia huutajana ko. huutokaupassa. Kosteikon hankinta on ollut seuran tavoitteena jo ennen kuin minä liityin Sisä-Suomen Metsästysseuraan. Muutaman vuoden työmaa, ennen kuin sen voidaan sanoa olevan valmis. Kosteikosta ajattelin kirjoittaa myöhemmin lisää tähän blogiini. Joskus ennen minun liitytymistä Sisä-Suomen Metsästysseuraan oli seuran metsästysmaille istutettu fasaaneja, nyt saimme tuon jälleen käyntiin ja istutamme vuosittain muutamia kymmeniä fasaaneja alueelle. Yksi tavoitteistani oli kun tulin johtokuntaan oli saada metsäkauriin rauhoitus purettua. Nykyisin metsäkauris on sallittua riistaa Sisä-Suomen Metsästysseurassa. Enkä yritäkkään väittää, että nuo olisivat pelkästään minun aikaansaannoksia, Ei suinkaan, monia muitakin on ollut mukana. Ikävimpiä asioita ovat olleet ne, kun maanomistajat irtisanovat metsästysoikeuden vuokrasopimuksia sellaisista syistä, mihin meillä ei ole ollut vaikutusmahdollisuuksia.

Vaikutuskeinoja on monia, mutta tärkeimpänä pidän sitä, että jäsenet tulisivat kokouksiin tekemään päätöksiä, mitkä koskevat meitä kaikkia jäseniä. Siellä ne suurimmat toimintalinjat luodaan. Edelleen toivon, että metsästysmahdollisuudet monipuolistuisivat ja uusia metsästystapoja sekä eri riistalajien metsästys saataisiin kaikkien jäsenten ulottuville.

Että en jäisi ihan toimettomaksi jatkan edelleen metsästysseuramme kenneltoimintapäällikkönä ja seuramme edustajana: K-S Kennelpiirin vuosikokouksessa, K-S KV-koiranäyttelytoimikunnassa, Suomen kennelliiton kokouksissa sekä Suomen Metsästäliiton K-S piirin kokouksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *