Yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus

Yhdistyksen nimenkirjoittaja on se, joka merkitään yhdistysrekisteriin yhdistyksen nimenkirjoittajaksi. Näin nimenkirjoittaja voi osoittaa rekisteriotteella ulkopuolisille, olevansa oikeutettu tekemään sopimuksia ja edustamaan yhdistystä. Samoin ulkopuolinen voi hankkimalla yhdistyksen rekisteriotteen varmistua siitä, että nimenkirjoittajalla on oikeus edustaa yhdistystä ja hän voi tehdä yhdistystä sitovia oikeustoimia. Nimenkirjoittajilla on oikeus tehdä myös suullisia sopimuksia ja oikeustoimia. Yhdistyksen rekisteriotteen voi tilata Patentti- ja rekisterihallituksen verkkopalvelusta sähköisenä. https://yhdistysrekisteri.prh.fi/ Tällä hetkellä sähköisen rekisterioteen hinta on 3,22€

Yhdistyslain mukaan nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla. Yhdistys voi säännöillään määritellä, että nimenkirjoitusoikeus on lisäksi
1) yhdelle tai useammalle hallituksen jäsenelle;
2) asemansa perusteella muulla henkilöllä; tai
3) henkilöllä, jolla on siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus.

Nimenkirjoittajien piiriä ei voida laajentaa muutoin kuin säännöillä. Tämä johtuu sääntöjen julkisuusvaikutuksesta. Ulkopuolisenkin on voitava varmistua, siitä kenelle on annettu nimenkirjoitusoikeus.
Yhdistyslain 36§:n mukaan allekirjoitusoikeus voi siis olla muillakin kuin puheenjohtajalla, esimerkiksi rahastonhoitajalla tai varapuheenjohtajalla. Säännöissä voidaan myös määrätä, että nimenkirjoitusoikeus on kahdella asemansa perusteella olevalla henkilöllä yhdessä. Nimenkirjoitusoikeus voi olla myös asemansa perusteella hallituksen ulkopuolisella henkilöllä. Nimenkirjoitusoikeus voi olla hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus. Yhdistyksen säännöissä voidaan määritellä, missä määrin hallitus voi tällaisia valtuutuksia antaa. Välttämättä tällaisen henkilökohtaisen valtuutuksen saaneen henkilön ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Valtuutuksista säännellään oikeustoimilaissa.

Vajaavaltainen tai konkurssissa oleva ei voi olla yhdistyksen nimenkirjoittajana.

Allekirjoituksessa on oltava yhdistyksen nimi ja nimenkirjoittajien omakätinen allekirjoitus. Yhdistyksen nimenä on käytettävä rekisteriin merkittyä nimeä. Haaste tai tiedonanto yhdistykselle katsotaan toimitetuksi kun se on annettu tiedoksi henkilölle, jolla on oikeus yksin tai yhdessä toisen kanssa kirjoittaa yhdistyksen nimi.

Sopimukset, mitkä ovat muiden kuin allekirjoitusoikeuden haltijoiden tekemiä, ovat mitättömiä, eivätkä sido yhdistystä.

One thought on “Yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *