Teeren rintaa punaviinikastikeessa

Teeren rintaa punanviinikastikeessa. Bataatti-porkana sose, savustettuja punajuuria ja sinihomejuusto kreemiä sekä kesän makuisia vihanneksia.
Teeren rintaa punanviinikastikeessa. Bataatti-porkana sose, savustettuja punajuuria ja sinihomejuusto kreemiä sekä kesän makuisia vihanneksia.
Onnistunut teeren nouto.
Onnistunut teeren nouto.

Viime syksy oli parhaita metsäkanalintukausista pitkään aikaan, ainakin täällä Keski-Suomessa. Muutama teeri tuli reppuunkin asti. Oma koira, saksanseisoja Jiippi, ilmeisesti kasvoi aikuiseksi ja tulosta alkoi tulla. Edellisenä syksynä meni paljon hyviä tilanteita hukkaan koira hölmöillessä metsäkanalintutilanteissa. Nyt on oppi mennyt perille ja ilmeisesti kokemus on myös tuonut varmuutta. Hyviä seisontoja ja räjähtäviä avansseja aroille linnuille tuli useita. Ainutkaan ampumani lintu ei mennyt hukkaa, vaan se mikä sai osuman, se saatiin reppuunkin. Itse asiassa yksi syy seisojan hankintaa oli juurikin tuo, että lintuja ei menisi hukkaan. Tämä teeri-illallisen valmistin täkkälihoista ja kuten yleensäkin teen niin sous-videessä. Teerelle tein kaveriksi punaviinikastikkeen. Lisukkeiksi lautaselle löysivät tiensä bataatti-porkkanasose sekä savustetut punajuuret sinihomejuustokreemillä, joka oli maultaan erinomainen yhdistelmä teerelle.

Teeri SV55/1h

Leikkaa rinntalihat teerestä ja siisti ne. Ripottele päälle suolaa ja muodosta niistä sylinterimäisiä pötkylöitä kelmun avulla. Sido kelmun päät vesitiiviiksi ja laita jääkaappin pariksi tunniksi. Keitä lihoja sous-vide -keittimessä 55 asteessa yksi tunti. Ota lihat sen jälkeen pois keittimestä ja kelmusta. Paista nopeasti pinnat ruskeaksi kuumalla pannulla. Noin kymmenen sekuntia puoleltaan.

Teeren rintalihat.
Muodosta kelmun avulla veistiiviit pötkylät rintalihoista.

Bataatti-porkkanasose

Pese, kuori ja paloittele bataatti ja porkkanat. Keitä bataattia ja porkkanoita suolalla maustetussa vedessä 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.
Soseuta bataatti ja porkkanat sauvasekoittimella ja lisää maitoa, kunnes saat haluamasi paksuisen soseen. Mausta suolalla ja voinokareella. Voit laittaa sekaan haluamasi yrttejä.

Punaviinikastike

Ainekset:
2dl riistalientä/lihalientä
2dl punaviiniä
1 salottisipuli
1 tl mustaviinimarjahilloa
suolaa
pippuria
rosmariinia
timjamia

Laita kattilaan punaviini ja liha/riistalientä ja silputtu salottisipuli. Mausta liemi timjamilla, rosmariinilla, pippurilla, suolalla ja mustaviinimarjahillolla. Keitä miedolla lämmöllä kasaan n. ½ tuntia ja siivilöi. Jatka kokoon keittämistä tai suurusta tarvittaessa. Saat kastikkeeseen kiiltoa vatkaamalla joukkoon pienen määrän voita.

Sinihomejuustokreemi

Kuumenna 2dl kermaa kattilassa ja lisää pari ruokalusikallista sinihomejuustoa mukaan. Keitä kunnes juusto on sulanut ja kreemi on sopivan kiinteää.
Mausta suolalla ja pippurilla.

Savustettu punajuuri

Kuori punajuuret. Keitä kypsäksi suolavedessä. Savusta punajuuria noin puoli tuntia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *