Mahtavan maukas massaman curry fasaanilla

Massaman curry fasaanilla.
Massaman curry fasaanilla.

Massaman curry – kaikkien ruokien kuningas. Thaimaalainen herkku, mitä saa Thaimaassa melkein jokaisesta kadunkulmasta. Kookosmainen, tulinen, makea ja mausteinen. Makuyhdistelmä, joka tekee tästä sellaisen herkun, että tätä kannattaa kokeilla. Massaman currytahnaa, tamarindtahnaa ja muita reseptissä olevia erikoisempia aineita, löytyy isompien kauppojen hyllyiltä. Massaman curryn voi tehdä kaikesta riistalihasta, joten se on myös monipuolinen. Suosittelen kokeilemista jos et ole aiemmin tätä tehnyt.

Lue resepti

Coq au vin eli riistalintua viinissä

Kukkoa viinissä, tällä kertaa riistalintua viinissä.
Kukkoa viinissä, tällä kertaa riistalintua viinissä.

Otsikko on hyvin vapaasti suomennettu. Coq au vin eli kukkoa viinissä on klassinen ranskalainen pataruoka, mikä tehdään nykyisin broilerinkoivista. Alunperin se on tehty varmaankin maatilan kukoista. Kukkokaan ei ole niitä kaikista mureimpia lihoja, joten pitkä haudutusaika sopii senkin lihaan hyvin. Samalla tavalla pataan sopii riistalintujen koivet. Käytin tähän kokonaisen fasaanin sekä teeren ja lehtokurpan koipia, mitkä ovat jääneet odottelemaan muista kokkailuista. Kaikki kannattaa käyttää hyödyksi.

Lue resepti

Fasaani Alfredo

Kermainen fasaani Alfredo.
Kermainen fasaani Alfredo.

Pasta Alfredo voisi olla kotoisin Italiasta, mutta alunperin tämä ruoka on kuitenkin lähtöisin Amerikasta, missä italialaiset siirtolaiset alkoivat sitä valmistamaan. Fasaanin tilalla on ollut helpommin saatavilla oleva broileri. Tähänkin ruokaan käy muukin riistalintu kuin fasaani. Pyy tai kyyhky olisi tähän lähes täydellinen valinta. Luonnollisesti mitkään lihankorvikkeet eivät sovi tähän. 🙂

Lue lisää

Jouluinen fasaani piparikastike ja uunijuureksia

Jouluinen fasaani piparkakkukastikkeella.
Jouluinen fasaani piparkakkukastikkeella.

Pian on joulu ja ajattelin tehdä jouluisen illallisen – ei niin perinteisestä suomalaisesta linnusta – fasaanista. Saksanseisojan kanssa touhutessa, fasaaneja tulee saaliiksi hyvin. Osa fasaaneista menee koulutuskäyttöön, esimerkiksi noutolinnuiksi, mutta kyllä niistä riittää jotain ruokapöytäänkin. Joulun lähestyessä fasaani saa lisukkeeksi joulusia makuja rosollista ja piparkakuista.

Lue lisää

Herkullinen riistapiirakka

Herkullinen riistapiirakka.
Herkulliseen riistapiirakkaan voi käyttää monenlaista riistalihaa.

Tämä riistapiirakkaa on mahtava yrttinen ruoka, mihin käy kaikenlainen riistaliha. Tästä ei saa pahanmakuista millään. Tähän piirakkaan voit laittaa teeret, metsot, pyyt, fasaanit, hirvenlihat, ihan mitä vaan. Valmistumisen odottaminen maksaa vaivan. Tarjoa piirakka kuuman perunamuusin kanssa.

Lue resepti

Friteerattuja fasaanin munia ja parsaa

Friteerattu fasaanimuna ja parsaa.
Alkukesästä parsa on parhaimmillaan ja fasaanin munia on saatavilla.

Keväällä ja alkukesästä parsat ovat parhaimmillaan ja fasaaanin muniakin on saatavilla. Kävin hakemassa metsästysseurallemme nuoria fasaaneja, jotka vapautettiin luontoon alkuviikosta. Kuljetuksen aikana fasaanit jatkoivat munimista ja laatikoista löytyi muutama fasaanin muna.

Lue resepti

Riistarillette

Riistarillette on maittava alku- tai välipala.
Riistarillette on maittava alku- tai välipala.

Rillette on ranskalainen alkuruoka. Se on mausteliemessä kypsennettyä, erittäin ylikypsää lihaa. Liha on revitään suikaleiksi tarjoillaan usein alkupalana leivän päällä. Rilletteen käy hyvin riistalintujen koipilihat. Rilleten voi pakata folioon pötköksi jääkaappiin ja leikata seuraavana päivänä siitä siivuja. Siivut paistinpannulle hetkeksi, niin onpas herkku valmista. Ranskalainen kokki paistaisi siivut hanhen- tai ankan rasvassa.

Lue resepti

Fasaania papu-pekonipedillä

Fasaania papu-pekonipedillä, sienikastiketta, perunaa ja paahdettua vuohenjuustoa.
Fasaania papu-pekonipedillä, sienikastiketta, perunaa ja paahdettua vuohenjuustoa.

Fasaani tuo pahaääninen mutta herkullinen riistalintu. Pian sen rääkäisyn voi taas kuulla, kun soidinaika lähestyy ja fasaanikukko alkaa keräämään haaremiaan ympärilleen. Fasaanikukon laulu ei todellakaan ole mikään musiikillinen huippukokemus. Riistalintuna fasaani on Suomessa tuontikamaa ja istutuksia on tehty jo 1900-luvun alusta. Alunperin istutukset aloitti karkkimies Karl Fazer. Jossain päin Suomea on jo luontaista fasaanikantaa. Fasaani selviää huonosti Suomen luonnossa ja joutuu usein petolintujen tai ketun saaliiksi. Ilman vuosittaisia tuki-istutuksia kanta pikkuhiljaa kuihtuu kunnes kanahaukka vie sen viimeisenkin.

Lue resepti

Fasaania kiovalaisittain

Fasaania kiovalaisittain.
Fasaania kiovalaisittain.

Nimestään huolimatta Kiovan kana ei ole ukrainalainen ruoka, vaan venäläinen. Kiovan kana keksittiin hotelli Ukrainassa, Pietarissa 1900- luvun alussa. Kiovan kana valmistetaan usein avamalla tasku linnun rintalihaan ja laittamalla täytteet sisälle. Sen voi valmistaa myös siten, että nuijitaan rintalihat ohueksi ja kääritään täytteet sisälle. Riistaversio valmistui tällä kertaa fasaanista. Fasaani on oman koiran, Jiipin kanssa saaliiksi saatu urosfasaani.

Lue resepti

Fasaanileike

Fasaanileike, sinihomejuustomousse, perunamuusi.
Fasaanileike, sinihomejuustomousse, perunamuusi.

Fasaanistakin on moneksi. Yritän keksiä aina uusia tapoja valmistaa riistaa. Fasaani on meillä hieman harvinaisempi riistaruoka, eikä perinteitä sen kokkaamiseksi oikein ole. Muualta maailmasta toki löytyy paljonkin resptiikkaa, kun jaksaa netin syövereistä etsiä. Tämäkin fasaani tuli saaliiksi seisovan koiran Jiipin ansiosta. Ilman koiraa fasaani on hankala löydettävä, se on todella hyvä piiloutumaan aluskasvillisuuteen.

Lue resepti

Fasaani caesarsalaatti

Caesarsalaatti
Caesarsalaatti on hieman kevyempi vaihtoehto tuhtien liharuokien joukkoon.

Joskus on hyvä hieman keventää ruokavaliota. Salaatit ovat siihen hyvä apu. Riistasta harvemmin tehdään salaatteja mutta caesarsalaatti sopii hyvin riistan kaveriksi. Caesarsalaatti on lähtöisin Meksikosta, missä italiasta tullut siirtolainen Caesar Cardini kehitti salaatin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäiväksi. Yleensä caesarsalaatti tehdään romainesalaatin lehdistä. Lisänä on usein paahdetuttuja leipäkuutioita eli krutonkeja ja broileria. Tässä salaatissa broilerin tilalla oli fasaania ja romainesalaatin lisänä myös jäävuorisalaattia.

Lue resepti

Fasaanipyörykät italialaiseen tyyliin

Metsäkanalintukauden loputtua jää seisovan koiran kanssa vielä hyvin aikaa metsästää fasaaneja. Suurin osa fasaanijahdeistamme kuitenkin liittyy koiran koulutukseen, joten aina ei lintuja pyritä ampumaankaan, vaan ne saa jatkaa matkaansa. Näin käy usein jos koiran työskentely ei ole ollut ihan kohdallaan, vaan jotain on mennyt jossain vaiheessa pieleen. Joskus saalista kuitenkin saadaan ja tällä kertaa sattui niin, että fasaanin rintalihat saivat sen verran hittiä, että päädyin jauhamaan linnusta irti saadut lihat lihamyllyllä jauhelihaksi ja tein niistä lihapyöryköitä uunissa. Italialainen ruoka ja pasta maistuu aina ja teinkin italialaisen illallisen. Valitsin pennepastan, koska maukas tomaattikermakastike menee herkullisesti pennen sisään ja tarttuu kermaisesti sinne. Armottomin kriitikkoni, maailman kaunein nainen, totesi maistettuaan ruokaa: ”Nyt tuli nappisuoritus”. Sehän riittää aika pitkälle.

Lue lisää

Fasaania brittiläisittäin

Fasaania, Yorkshire puddingia, veloute-kastike fasaaniliemestä.
Fasaania, Yorkshire puddingia, veloute-kastike fasaaniliemestä.

Fasaaninliha on tummaa ja hyvin pienisyistä. Sen maku on miellyttävä, ei liian riistainen tottumattomallekaan. Kaikki eivät fasaania arvosta, koska fasaani on pääosin istutuslintu. Pitkällisillä istutuksilla fasaani lisääntyy luonnollisesti myös Suomessa. Oma metsästysseurani Keski-Suomessa istuttaa vuosittain kymmenittäin fasaaneja. Joskus niitä saa saaliiksikin. Ketut ja petolinnut vievät kuitenkin pääosan fasaaneista. Ilman koiran apua fasaaneja on vaikea saada saaliiksi, koska fasaani luottaa suojaväriinsä lähes viimeiseen asti. Se saattaa kyyhöttää metrin päässä metsästäjästä ja tämä kävelee linnun ohi tietämättä mitään linnun olemassaolosta.

Tein fasaanista brittiläisen illallisen. Fasaanin lisäksi lautaselle löysi tiensä Yorkshire pudding ja vihanneksia. Kastikkeeksi keittelin liemen fasaanin rangasta ja yhdistin sen veloute-kastikkeeseen.

Lue lisää

Riistanhoitoa

Talvi on tullut ja lumet sen myötä. Eteläisin Suomi on säästynyt lumisateilta ja siellä maa onkin lumeton. Täällä Keski-Suomessa alkaa lumipeitettä olla jo reilusti. Metsäneläimien ruoan hankinta vaikeutuu lumipeitteen myötä ja nyt on viimeistään jo aika täyttää ruokintapaikat. Nisäkkäille kelpaa heinät, varsinkin jos ne on suolattu, ja nuolukivet. Lintujen ruokavalio koostuu tähän aikaan vuodesta havupuiden neulasista ja lumettomilla mailla myös mustikan varvut tekevät kauppansa.

Ruokintapaikka

Lintujen ruokinnalla autetaan lintuja pysymään paremmassa kunnossa kylmän talven yli. Mitä paremmassa kunnossa metsäkanalinnut keväällä ovat, sitä parempi poikastuotto on odotettavissa. Jäniksille voi kaataa haapoja, jonka kuoria jänikset mieleään syövät. Haavat kelpaavat myös hirville talvisaikaan. Haapojen kaataminen vaatii aina maanomistajan luvan, joten niitä ei kannata mennä ihan omin luvin kaatelemaan.

Mikäli alueelle on istutettu peltokanalintuja esim. fasaaneja on talvinen ruokinta tärkeää, kun halutaan lintujen säilyvän talviajan yli kevääseen saakka.