Riistanhoitoa

Talvi on tullut ja lumet sen myötä. Eteläisin Suomi on säästynyt lumisateilta ja siellä maa onkin lumeton. Täällä Keski-Suomessa alkaa lumipeitettä olla jo reilusti. Metsäneläimien ruoan hankinta vaikeutuu lumipeitteen myötä ja nyt on viimeistään jo aika täyttää ruokintapaikat. Nisäkkäille kelpaa heinät, varsinkin jos ne on suolattu, ja nuolukivet. Lintujen ruokavalio koostuu tähän aikaan vuodesta havupuiden neulasista ja lumettomilla mailla myös mustikan varvut tekevät kauppansa.

Ruokintapaikka

Lintujen ruokinnalla autetaan lintuja pysymään paremmassa kunnossa kylmän talven yli. Mitä paremmassa kunnossa metsäkanalinnut keväällä ovat, sitä parempi poikastuotto on odotettavissa. Jäniksille voi kaataa haapoja, jonka kuoria jänikset mieleään syövät. Haavat kelpaavat myös hirville talvisaikaan. Haapojen kaataminen vaatii aina maanomistajan luvan, joten niitä ei kannata mennä ihan omin luvin kaatelemaan.

Mikäli alueelle on istutettu peltokanalintuja esim. fasaaneja on talvinen ruokinta tärkeää, kun halutaan lintujen säilyvän talviajan yli kevääseen saakka.