Jänispata

Pitkään muhinut herkullinen jänispata ja perunamuusia.
Pitkään muhinut herkullinen jänispata ja perunamuusia.

Jäniksen metsästysaika on nyt lumisena aikana helmikuussa parhaimmillaan. Tosin lunta alkaa olla paikoitellen jo niin paljon, että koirankin on vaikea liikkua maastossa. Jänisjahti ajavan koiran kanssa on yksi jännittävimpiä metsästysmuotoja. On hienoa kuunnella koiran haukkua ja odotella mihin jänis ja koira suuntaavat. Haukun lähestyessä alkaa pulssi nousemaan. Onnistuneen kaadon jälkeen verestän jäniksen heti, kunhan koira on ensin kuitenkin ehtinyt kaadolle. Pari päivää riiputusta ja takki pois pupulta. Yleensä irroittelen ulko- ja sisäfileet ja käytän ne ruokaan erillisinä. Koivet ovat erinomaisia käristykseen tai pataruokaan. Tähän käytin parin jäniksen koivet. Ruokaa tuli kahden ihmisen ruokakuntaan niin paljon, että siitä riittää syötävää useammaksi kerraksi. Nyt saatiin myös hyvä ystävä paikalle ruoka-aikaan. Pataruoat ovat siitä hyviä, että ne vaan paranevat ajan myötä.

Lue resepti

Shepherd’s pie

Shepherd’s pie valmistettuna valmiisiin annosvuokiin.
Shepherd’s pie valmistettuna valmiisiin annosvuokiin.

Shepherd’s pie on klassinen brittiläinen perunasose-jauhelihalaatikko. Alunperin Shepherd’s pie on tehty lampaanlihasta, mutta siitä saa herkullisen aterian käyttämällä siihen riistalihaa. Tähän käytin jäniksen paistit. Tähän sopii myös edellispäivän lihapata jos sitä on sattunut jäämään.

Lue resepti

Jättijänistä Etelä-Pohjanmaalta

Peltojäniksen ulkofile ja Duchesseperuna
Peltojäniksen ulkofile ja Duchesseperuna, porkkanapyre sekä pikkelöityä kurkkua ja Amsterdamin sipulit puolukkahyytelöä.

Etelä-Pohjanmaalla kaikki on vähän suurempaa. Olin Jiipin kanssa Alajärven peltomaisemissa katselemassa peltolintuja. Jonkun aikaa käveltyämme, Jiippi haistoi jotain pelto-ojassa. Lyhyen seisonnan jälkeen jäniksen hermo petti, eikä siinä ehtinyt avanssikäskyä edes miettiä, kun alkoi tapahtumaan. Peltojänis ampaisi liikkeelle Jiipin saattamana. Pienen matkan jälkeen, jänis loikkasi eteeni. Jiippi oli hyvän matkaa mutkan takana, joten sain turvallisen ampumapaikan ja hyvin osuikin. Laakista vainaa ja juhlat pystyyn Jiipin kanssa. Oli kyllä makia tilanne ja jäniskin komian kokoinen.

Lue resepti

Savuiset jänispyörykät tomaattikastikkeessa

Savuiset jänispyörykät tomaattikastikkeessa.
Savuiset jänispyörykät tomaattikastikkeessa.

Rusakko, peltojänis tai kenttäjänis. Ainakin nuo nimitykset olen kuullut tuolle metsäjänistä hieman isommalle jäniseläimelle. Monesti metsäjänistä arvostetaan saaliina enemmän kuin rusakkoa, mutta itse otan keittiööni mielluummin rusakon kuin metsäjäniksen. Rusakon maku on hienostuneempi ja pehmeämpi kuin serkkunsa metsäjäniksen. Tiesitkö muuten, että rusakko on alunperin istutettu Suomeen 1914 Jokioisiin, tehtailija K. Fazerin toimesta. Sen jälkeen rusakko on levinnyt Suomeen myös luontaisesti. Rusakosta tai metsäjäniksestä kannattaa hyödyntää jauhelihaksi esim. lavat. Kaivamalla huolellisesti tulee jauhelihaa monesta muustakin paikasta.

Lue lisää

Pääsiäispupua ja perunakrokettia

Jäniksen ulkofilettä, perunakrokettia ja violettia bataattipyrettä.
Jäniksen ulkofilettä, perunakrokettia ja violettia bataattipyrettä.

Perinteisesti pääsiäisenä syödään paljon lammasta, mutta mitäpä se metsästäjä muuta haluaa pääsiäisenäkään kuin jotain riistaa. Tälläkin kertaa annoin lampaiden siis juoksennella ainakin toistaiseksi. Pakastimesta löytyi viime syksynä saaliiksi saadun rusakon fileet, joten siitäpä sitten pääsiäisherkkua valmistamaan.

Lue resepti

Jänispiiras muusilla

 Jänispiiras ja herkullista perunamuusia sekä persiljakastiketta
Englantilaista Pie & Mash ruokalajia mukaillen jänispiiras ja herkullista perunamuusia sekä persiljakastiketta.

Pie and Mash on ollut alunperin Englannin työväenluokan ruokalaji Lontoon satama-alueelta. Se koostuu tyypillisesti jauhelihapiiraasta, perunamuusista ja persiljakastikkeesta. Erittäin kätevä ruokalaji ja täydellinen lounasannos kun tekee piiraan ja muusin etukäteen ja lämmittää tarvittaessa. Vielä maukkaampaa se on kun tekee sen jostain riistasta. Tähänkään ruokaan ei sovi mikään lihankorvike.

Lue resepti

Rakuunajänis

Rakuunajänis ja yrttimuusia.
Rakuunajänis ja yrttimuusia.

Olen varmasti muissakin resepteissäni kertonut kuinka, jänikset ovat parhaimmillaan pataruoissa. Mielestäni padat ovat nimenomaan parhaita talvella, kun ulkona on kylmä. Mikäs silloin parempaa kuin hitaasti hautunut riistainen lihapata. Tämän rakuunajäniksen resepti on kulkenut mukanani pitkään, en edes muista milloin olisin sitä ensimmäisen kerran valmistanut. Hyvää sen täytyy olla kun sitä tulee tehtyä aina uudestaan.

Lue resepti

Ujo jänis, perunapaistos, paahdettuja porkkanoita ja punaviinikastike

Jäniksen filettä, perunapaistos, hunajapaahdettuja porkkanoita, mustikkahelmiä ja punaviinikastiketta.
Jäniksen filettä, perunapaistos, hunajapaahdettuja porkkanoita, punajuuripyrettä, mustikkahelmiä ja punaviinikastiketta.

Olin Jiipin kanssa etsimässä lehtokurppia aika tiheässä pusikossa. Näin jäniksen kurkkivan puun takaa ja olin jo ampumassa, kunnes se katosi takaisin puun taakse. Pian se kurkkasi sieltä uudestaan ja aloin kiertämään paremmalle ampumahollille. Jiippi singahti paikalle ja äkkäsi rusakon piilopaikastaan. Ilman mitään seisontoja Jiippi säntäsi suoraan jäniksen piilopaikalle ja ajoi sen liikkeelle. Sen verran oli jäniksellä etumatkaa, että uskalsin ampua sitä ilman vaaraa Jiiipin joutumisesta tulilinjalle. Jänö kippasi kerralla, kun lähetin Benellillä itseladatut teräshaulet matkaan yli 500m/s nopeudella. On kyllä ottava panos. Enää en käytäkkään muuta kuin itseladattuja teräspatruunoita. Pakkohan se on niihin siirtyä, kun ei taida olla juuri kohtuuhintaisia vaihtoehtoja.

Jäniksen fileiden kaveriksi laitoin perunaa, hunajapaahdettuja porkkanoita, punajuuripyrettä, mustikkahelmiä ja punaviinikastiketta. Koristeeksi vielä herneenversoja. Kyllä maistui.

Lue resepti

Jänistä grillissä

Grillatua jäniksen ulkofilettä ja juustolla täytettyä perunacroquettea.
Grillatua jäniksen ulkofilettä ja juustolla täytettyä perunacroquettea.

Jäniksiä tulee minulle saaliiksi usein sivusaaliina muun jahdin yhteydessä. Silloin tällöin pomppujänis lähtee jonkun kiven takaa ja päätyy loppujen lopuksi lautaselle. Niin tällekkin kävi. Usein jänis jää saaliiksi koiran ajosta, mutta myös kyttäys jänisten muodostamien polkujen varrella tuottaa tulosta.

Lue resepti

Jäniksen fileet ja perunaterriiniä

Jäniksen ulkofilettä, paahdettuja palsternakkoja ja perunaterriiniä. Shimeji-sieniä, pikkelöityä sinapinsiemeniä ja parmesaanikreemiä.
Jäniksen ulkofilettä, paahdettuja palsternakkoja ja perunaterriiniä. Shimeji-sieniä, pikkelöityä sinapinsiemeniä ja parmesaanikreemiä.

Jänis on Suomessa yleinen saaliseläin metsästäjälle. Saaliiksi saadaan vuosittain noin 200 000 jänistä. Yksi hienoimmista jahtimuodoista onkin jänisjahti ajavan koiran avulla. On todella jännittävä odotella passissa ja kuunnella ajokoiran haukkua, kun se alkaa pikkuhiljaa lähestymään. Viime syksynä kävin jänisjahdissa hyvän ystäväni luona Toivakassa. Keli oli hieno ja koira Jeppe toimi loistavasti. Eräksi saatiin sinä päivänä jänikset mieheen, joten mikäpä sieltä oli kotiin ajella, kun mielessäni jo suunnittelin illallismenua maailman kauneimmalle naiselle herkullisista jäniksen fileistä.

Lue resepti

Sunnuntaipaisti

Sunnutaipaisti on yksi englannin kansallisruoista. Riistaversiossa se on jäniksestä.
Sunnutaipaisti on yksi Englannin kansallisruoista. Riistaversiossa se on jäniksestä.

Sunnuntaipaisti eli Sunday Roast on yksi Englannin kansallisruoista. Vaimoni on joskus nuoruudessaan (siis juuri hetki sitten) viettänyt aikaansa Englannissa ja saanut eri perheissä asuessaan sunnuntaisin paistia, minkä äärelle koko perhe on kokoonutunut päivälliselle. Hän pyysi minua tekemään riistaversion kuuluisasta sunnuntaipaistista. Kun puhutaan perinteisestä suomalaisesta riistaruoasta tulee itselle ensimmäisenä mieleen metsäjänis. Sitä ei nyt löytynyt mutta rusakko löytyi. Kun Suomi kohtaa Englannin, hieman metsäjänistä mureampi toivakkalainen rusakko, sopii sunnuntaipaistiksi täydellisesti.

Lue resepti

Rusakon ulkofilettä ja paahdettuja puikulaperunoita

Rusakon ulkoflettä, puikulaperunat.

Yleensä kun saan saaliiksi metsäjäniksen tai rusakon leikkaan ulkofileet irti, enkä laita niitä siihen perinteiseen jänispataan. Ulkofileet ovat riittävän isot, että niistä syö kaksi henkilöä. Siis file/henkilö. Koska, minulla ei ole ajokoiraa ovat jänikset yleensä muun metsästyksen sivusaaliita. Joskus kuitenkin innostun lähtemään kyttäilemään jäniksiä ihan erikseenkin. Metsäjänikset ja rusakot lähtevät iltaisin liikkeelle auringon laskettua. Liikettä riittää aamuhämärään asti. Kuutamoiltoina talvisin, näkyvyys riittää jänisten kyttäilyyn läpi yön.

Lue resepti

Metsäjänistä konjakikastikkeessa

Pekoniin käärittyä metsäjäniksen ulko- ja sisäfilettä.
Pekoniin käärittyä metsäjäniksen ulko- ja sisäfilettä. Porkkanapyrettä, kirpeitä karpaloita, konjakkikastiketta ja juustolla täytettyjä sieniä.

Metsäjänis alkaa pian olemaan harvinaisempi saalis kuin serkkunsa rusakko eli peltojänis. Saalismäärät ovat jo samaa luokkaa. Metsäjänis on väistymässä lumirajan vetäytyessä hiljalleen pohjoisemmaksi ja antaa samalla tilaa rusakon leviämiselle. Maullisesti metsäjänis on riistaisempi kuin rusakko. Rusakon maku on miedompi ja hienostuneempi kuin metsäjäniksen. Tämä jänis jäi saaliiksi metsäkanalintujahdin sivusaaliina Jiipin seisoessa jänistä kuusen juuressa.

Lue lisää

Pupuburger

Jänisburger, yrttimajoneesia, rapeaa pekonia ja juustokastiketta.
Jänisburger, yrttimajoneesia, rapeaa pekonia ja juustokastiketta.

Jauhoin jäniksen jalat ja huonommat osat jauhelihaksi ja tein siitä maukkaan pupuburgerin. Paahdoin sämpylöitä pannulla, siten että sain niihin hieman väriä ja näyttävän parilakuvion pintaan. Kasaa burgerit siten, että pohjan päälle tulee majoneesia, sen päälle salaatti, pihvi, tomaattisiivut, juustokastiketta, pekonit ja kansi päälle. Kyllä maistui.

Lue lisää

Jänisburger

Jänisburger
Jänisburger

Pyrin hyödyntämään saaliiksi saamani riistaeläimet mahdollisimman hyvin. Yleensä irroittelen jäniksistä parhaat palat: etu-ja takajalat, sekä fileet irti ja jauhan lopuista osista jauhelihaa. Jaksan leikellä kylkiluiden välistäkin lihat irti. Jos jauhaa vielä potkat mukaan tulee jauhelihaa reilu puoli kiloa yhdestä jäniksestä. Halusin jänisburgeriin suomalaisia makuja, joten valitsin juustoksi leipäjuuston.

Lue lisää

Frittata jäniksestä

Frittata jäniksen jauhelihasta ja rucolaa
Frittata jäniksen jauhelihasta ja rucolaa

Erilaiset munakkaat ovat helppoja, nopeita valmistaa. Erilaisia munakkaita löytyy joka makuun ja variaatioita voi keksiä itse lisää. Frittata on italialainen munakas. Lisäsin omaan versiooni jäniksen jauhelihaa. Lihaksi frittataan käy kaikenlainen liha. Monesti käytetään pekonia tai ilmakuivattua kinkkua. Jänis jäi eräksi, kun olin iltasella kyttäämässä jäniksiä täydenkuun loisteessa metsästyskauden ollessa jo lopuillaan. Benelli ja Winchesterin SuperSpeed G2 hoiti homman ja sain taas loistavaa, maukasta ja eettisestikin ajateltuna parasta mahdollista lihaa ruokapöytään.

Lue lisää

Mausteista jänistä ja hanhiboulangère

Mausteista jäniksen filettä, hanhiboulangère ja porkkanaa kolmella eri tavalla.

Jänis jäi saaliiksi Pohjois-pohjanmaalta ajokoiran kiivaan ajon jälkeen ja hanhi on viime syksyn peruja Ruotsin Vadstenasta. Paloittelen jänikset nykyisin aina siten, että leikkaan fileet irti erikseen. Hieman enemmän töitä verrattuna siihen, että leikkaisin jäniksen ns. patavalmiiksi, kuten se yleensä tehdään. Fileitä voi myöhemmin laittaa monilla eri tavoilla. Jos ei muuta keksi, niin voihan ne fileet heittää myös siihen pataan.

Lue lisää

Riista ilmastonmuutoksen kourissa

Rusakkokanta valtaa elintilaa metsäjänikseltä

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Suomen keskilämpötilan arvellaan nousevan noin 3-6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Sateisuus tulee lisääntymään, Etelä-Suomen lumimäärä vähenee ja lumisen ajan pituus lyhenee koko maassa. Pohjois-Suomessa lumimäärä saattaa lisääntyä väliaikaisesti. Tehtiinpä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi mitä tahansa, ollaan tilanteessa, mikä vaikuttaa myös riistakantoihin ja riistalajeihin. Toiset riistalajit hyötyvät lämpimämän ilmaston tuomasta lumettomuudesta ja toisille lajeille lumettomuus tekee hallaa. Lumettomuuden lisäksi riistakantoihin vaikuttavat ilmaston lämpiämisen seurauksena muuttuva ravinnonsaanti ja kasvien menestyminen muuttuvassa ilmastossa.

Lue lisää

Jäniskäristys ja parmesanperunarulla

Jäniskäristys

Erilaiset käristykset ovat helppo tapa laittaa riistasta hyvää ruokaa. Käristykseen käy se huonompikin osa lihasta. Tunnetuin käristys Suomessa on varmaankin erittäin herkullinen poronkäristys. Käristys sopii suomalaiseen makuun erinomaisesti. Voimakas riistan maku aiheuttaa samalla sen, että ulkomaalaiset eivät sitä aina, jostain ihme syystä, osaa arvostaa. Kun useimpien riistalajien metsästys alkaa olla lopuillaan on helmikuu kuitenkin vielä parasta jänisaikaa. Tämä jänis jäi saaliiksi kun sattui ottamaan nopean lähdön kuusen alta. Lisukkeeksi tein parmesanperunarullan sekä keitin porkkanaa ja palsternakkaa. Porkkana ja palsternakka sopivat maultaan riistalihan kanssa erinomaisesti.

Lue lisää