Shepherd’s pie

Shepherd’s pie valmistettuna valmiisiin annosvuokiin.
Shepherd’s pie valmistettuna valmiisiin annosvuokiin.

Shepherd’s pie on klassinen brittiläinen perunasose-jauhelihalaatikko. Alunperin Shepherd’s pie on tehty lampaanlihasta, mutta siitä saa herkullisen aterian käyttämällä siihen riistalihaa. Tähän käytin jäniksen paistit. Tähän sopii myös edellispäivän lihapata jos sitä on sattunut jäämään.

Ainekset:
Perunamuusia
200 g riista lihaa
1 kananmunan keltuainen
1 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
1 sipulia
1 dl valkoviiniä
3 dl lihalientä
1 rkl Worcestershirekastiketta
1 rkl tomaattipyrettä
voita
suolaa
mustapippuria

Ohje:
Tee perunamuusi ja sekoita siihen kananmunan keltuainen.
Pilko liha peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista lihat pannulla voissa ja laita ne pataan. Paista pannulla hetki myös pilkottua porkkanaa, varsiselleriä ja sipulia ja lisää ne pataan. Kaada pataan valkoviini ja keitä se noin puoleen. Lisää sen jälkeen lihalientä sen verran, että ainekset peittyvät. Sekoita sekaan Worcestershirekastike ja tomaattipyre. Anna padan kiehua hiljalleen noin tunti, kunnes liha on kunnolla kypsynyt. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kaada lihapata lämmönkestävään vuokaan. Käytin pieniä annosvuokia. Niillä saa sopivat annokset valmiiksi tarjoiluun. Jos ruokailijoita on useampia, on hyvä käyttää isompaa vuokaa. Pursota tai lusikoi perunamuusi vuokaan lihapadan päälle. Siirrä vuoat 200 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.
Koristele yrteillä ennen tarjoilua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *