![Pitkään muhinut herkullinen jänispata ja perunamuusia.](https://ihanamies.fi/wp-content/uploads/2024/02/janispata.jpg)
Jäniksen metsästysaika on nyt lumisena aikana helmikuussa parhaimmillaan. Tosin lunta alkaa olla paikoitellen jo niin paljon, että koirankin on vaikea liikkua maastossa. Jänisjahti ajavan koiran kanssa on yksi jännittävimpiä metsästysmuotoja. On hienoa kuunnella koiran haukkua ja odotella mihin jänis ja koira suuntaavat. Haukun lähestyessä alkaa pulssi nousemaan. Onnistuneen kaadon jälkeen verestän jäniksen heti, kunhan koira on ensin kuitenkin ehtinyt kaadolle. Pari päivää riiputusta ja takki pois pupulta. Yleensä irroittelen ulko- ja sisäfileet ja käytän ne ruokaan erillisinä. Koivet ovat erinomaisia käristykseen tai pataruokaan. Tähän käytin parin jäniksen koivet. Ruokaa tuli kahden ihmisen ruokakuntaan niin paljon, että siitä riittää syötävää useammaksi kerraksi. Nyt saatiin myös hyvä ystävä paikalle ruoka-aikaan. Pataruoat ovat siitä hyviä, että ne vaan paranevat ajan myötä.