Leuto ja vähäluminen talvi alkaa taittumaan kohti kevättä. Teeriä tuntuu nyt olevan paljon liikkeellä, vaikka syksyllä metsästyskauden lopussa vaikutti siltä, että ne ovat kadonneet tyystin kokonaan. Teerihavaintojen määrään vaikuttaa toki sekin, että nyt teeret ovat parvissa ja hyvin havaittavissa, kun ne istuskelevat puissa, eivätkä ole maassa syömässä, kuten syksyllä ennen lumien tuloa. Muutaman metsonkin olen talvella havainnut, vaikka niillä alueilla missä itse kuljeskelen ovat metsojen elinalueet kadonneet lähes täysin metsänhakkuiden myötä. Pyitä on aina silloin tällöin pyrähtänyt edestäni lentoon ja niitäkin tuntuu olevan runsaasti.
Metsäkanalintujen ravinto
Talvella metsot siirtyvät rämeille tai mäntykankaille syömään mäntyjen neulasia. Metso valitsee ruokailupuun tarkasti, sillä vain energiapitoisimmat ja vähän haitta-aineita sisältävät neulaset kelpaavat sen ravinnoksi. Vanhoissa ja vahingoittuneissa puissa on usein metsolle kelpaavia neulasia. Metson suosimaa, harvaksi syötyä mäntyä sanotaan hakomamännyksi. Keväällä aikuiset metsot siirtyvät käyttämään ravinnokseen kasvien silmuja ja versoja.
Talvella teerien pääravintoa ovat koivujen urvut ja versot. Talvella teeret syövät männynneulasia metsojen tapaan. Teeret suosivat talvella yli 8 metrisiä runsaskoivuisia alueita. Suosituimpia ovat keskimääräistä korkeammat koivut, joissa on kookas latvus ja runsaasti urpuja. Teeriparvet tarvitsevat talvella ruokailupaikakseen hyvän näkyvyyden tarjoaman paikan, välttääkseen petolintujen saalistusyritykset. Sen vuoksi metsänreunan koivuryhmät ja metsikön sisällä olevat, muuta latvustasoa korkeammat koivuryhmät, ovat suosittuja. Vähälumisina talvina ja keväällä osa koivuravinnosta korvautuu mustikansilmuoilla ja versoilla.
Pyy on ravinnonkäytöltään melko samanlainen kuin muut metsäkanalinnut. Talviravintona pyy käyttää maan etelä- ja keskiosissa lepän ja pohjoisessa koivun urpuja.
Riekon talviravinto koostuu koivujen ja pajujen versoista ja norkoista.
Tällä hetkellä, maaliskuun puolivälissä, metsäkanalinnut ovat valmistautumassa soidinmenoihinsa ja eteläisessä Suomessa on jo joitain havaintoja hulluista metsoista, jotka ovat hormoonihöryissään uhittelemassa ihmisille.
Metsäkanalintujen levittäytyminen keväällä
Vaikka metsäkanalintuja pidetään paikkalintuina tapahtuu keväällä huhtikuun alussa nuorten teerikanojen levittäytyminen. Levittäytymisellä tarkoitetaan lintujen pysyvää muuttamista pois synnyinseudultaan. Nuoret teerikanat levittäytyvät syksyllä ja myös keväällä ja saattavat muuttaa 30-50 kilometrin päähän synnyinseudultaan. Keskimääräiset levittäytymismatkat ovat noin kymmenen kilometriä. Koppeloiden levittäytymismatkat ovat samaa luokkaa kuin teerikanankin. Pyy on eniten paikkauskollinen metsäkanalintu ja sen levittäytymismatkat ovat vain noin 5-10 kilometriä. Riekon siirtymismatkat uusille alueille ovat olleet keskimäärin neljä kilometriä ja pisimillään jopa 140 kilometriä. Levittäytymisellä taataan metsäkanalintujen geneettinen monimuotoisuus, jolloin sukusiitosaste jää vähäiseksi. Levittäytyminen ei tapahdu parvilentoina, vaan linnut siirtyvät uusille elinalueilleen yksin lentäen.
Levittäytymisen ohella, keväällä ensimmäisien pälvien tulossa esiin, alkavat metsäkanalintunaaraat valmistautumaan pesintään. Teerikanat jättävät talviset sekaparvet ja siirtyvät lihottamaan itseään munintakuntoon. Muninta vaatii paljon energiaa ja erilaisia ravinteita onnistuakseen hyvin. Huhtikuu onkin vaarallisinta aikaa metsäkanalintunaaraiden elämässä. Noin neljäsosa metsäkanalintunaaraista menettää henkensä huhtikuussa ja toukokuun alussa. Hankkiessaan ravintoa on niiden liikuttava paljon ja ne ovat alttiita joutumaan eri petoeläinten, useimmiten petolinnun saaliiksi.
Varhaisvihanta
Ensimmäinen tärkeä ravinto talvisen puumaisen ruoan jälkeen metsäkanalinnulle on tupasvillan versot. Tupasvilla on merkittävä tekijä metsäkanalintujen kannanvaihtelulle. Tupasvilla sisältää paljon proteinia ja se on ensimmäinen kasvi, joka tunkee versojaan jo lumen läpi metsäkanalintujen saataville. Varahaisvihantaperiaate on suomalaisten tutkijoiden jo 1940-50 luvuilla esittämä teoria vahaisvihannan vaikutuksista metsäkanalintujen kantaan. Tuon periaatteen mukaan kannanvaihtelun suurin vaikutus tulee talven ravintotilanteesta, mitä niukempi talven ravintotilanne on, sitä enemmän lintujen paino laskee talven aikana. Varhaisvihannan saatavuus heijastuu naaraiden kuntoon ja sitä myötä munamäärään sekä munien ja poikasten laatuun. Varhaisvihannan saatavuus keväällä edistää metsäkanalintujen poikastuottoa ja metsäkanalintujen poikasmäärää. Poikasten laatu ja elinvoimaisuus vaikutta metsäkanalintujen kantaan myös myöhemmin.
Metsäkanalintujen soidinmenot alkavat keväällä ja huipentuvat toukokuun alussa, jolloin teeret kokoontuvat soitimelle avonaisille alueille ja metsot metsäisimmelle paikoille. Samat soidinpaikat voivat olla käytössä kymmeniä tai jopa satoja vuosia. Näistä kirjoitan hiukan myöhemmin lisää. Stay tuned.