Erilaiset kyttäyskopit ovat alkaneet yleistymään Suomessakin. Kyttäyskoppi on kehittyneempi versio ampumatornista. Useinhan kyttäyskoppeja on näkynyt Keski-Euroopan peltojen laidoissa. Pääasiallisesti kyttäyskoppia taidetaan käyttää peurojen ja kauriiden, sekä pienpetojen metsästyksessä. Hyvä kyttäyskoppi on sellainen, mikä piilottaa metsästäjän hyvin ja metsästäjän on siellä mukava oleskella useammankin tunnin yhtäjaksoisesti. Mikäli kyttäyskoppia käytetään kylminä vuodenaikoina on hyvä olla eristetyt seinät ja jonkinlainen lämmitin. Lämmitystä valittaessa on huomioitava riittävästä ilmanvaihdosta ja siitä, että mahdolliset savut ja kaasut johdetaan turvallisesti ulos. Metsästäjän kohde-eläimet käyttävät myös hajuaistiaan, joten kopista tulevat mahdolliset hajut on syytä johtaa riittävän korkealle. Kyttäyskoppi vaatii aina maanomistajan luvan ja hyväksynnän kopin sijainnille.
Myös liikuteltavat auton tai traktorin peräkärryn päälle rakennettavat kyttäyskopit ovat yleistyneet. Niiden etu on luonnollisesti liikuteltavuus paikasta toiseen. Kopin voi jättää vaikka metsäautotien reunaan. Liikuteltavan kopin kanssa on muistettava siirtää auto kauemmas kopista, koska metsästyslaki kieltää ampumisen auton suojasta tai sataa metriä lähempänä välittömästi sen pysäyttämisen jälkeen. Tässä voisi ajatella, että jos pysäyttää auton kärryineen päivällä ja aloittaa jahdin illalla, niin silloinhan se ei ole välittömästi pysäytetty. Ongelma on tietysti miten osoitat sen jos tarve vaatii. Helpommalla pääsee, kun siirtää auton kauemmas kärrystä ja kopista.
Oma koppiprojekti lähti tarpeesta rakentaa kyttäyspaikka kauemmas kotoa, jolloin se toimisi kyttäyskopin lisäksi myös yöpymispaikkana jahtireissuilla. Paikka sijaitsee keskellä metsästysseuran aluetta kaukana kotoa. Yöpymispaikkavaatimus asettaa kopille kokovaatimuksen sellaiseksi, että siellä mahtuu yöpymään mies ja koira. Kun kerran tekee kopin, päätin tehdä siitä myös sellaisen, että siellä voisi viettää aikaa talvellakin. Muita vaatimuksia oli, että koppi ei olisi maatasossa. Tämä lisää myös turvallisuutta kun voi ampua kopista hieman alaviistoon kopin lähellä sijaitsevalle ruokintapaikalle.
Mukaan kopin rakennusprojektiin sain ystäväni, joka on rakennellut kaikenlaisia eri rakennuksia. Häneltä sain hyviä neuvoja kopin suunnitteluun ja varsinaiseen tekemiseen. Toinen ystäväni oli myös mukana kuskaamassa tavaroita pelipaikalle. Koska kopin sijoituspaikka on etäällä, päätin tehdä kopin lattian ja seinät valmiiksi autotallissa ja sieltä ne siirrettiin varsinaiselle rakennuspaikalle peräkärryllä ja loppumatka kantaen. Lattiaan ja kattoon tuli eristeeksi 50 mm Finnfoam ja seiniin 30 mm Finnfoam. Lattia on 170 senttiä maanpinnasta tukevien kyllästettyjen parrujen päällä. Osan eristeistä sain tuttavilta ilmaiseksi. Sisäseiniin laitoin 6 mm:n vanerilevyä, jotka nekin sain tuttavalta vaihtaen olutlaatikkoon. Ikkunat askartelin itse autotallissa valmiiksi ja leikkautin niihin 4mm:n lasit lasisepällä. Ikkunoita on kolme, joista kaksi avautuu ylöspäin ja päätyikkuna sivulle. Tein myös oven itse ja siihenkin tuli eristeeksi 30mm:n Finnfoam. Yllätyin itsekin kuinka hienot ja toimivat noista tuli, vaikka olin ensi kertaa asialla. Katto tehtiin paikan päällä ja katemateriaaliksi sain ystävältäni vahvaa kattopeltiä, minkä hän oli purkanut jostain vanhasta rakennuksesta. Kopin ulkoverhous tuli myös tutunkauppana halvalla. Kakkoslaadun ulkoverhouslauta käy tähän oikein hyvin ja näyttääkin hyvältä.
Muutama työpäivä meni seinien tekemiseen autotallissa. Kopin kasaamiseen meni paikan päällä kahdelta mieheltä aikaa reilu kolme työpäivää. Näiden lisäksi yksi työpäivä meni tavaroiden kuskaamiseen ja portaisiin. Suuri apu oli kaverin akkukäyttöiset naulaimet. Ne jouduttivat tekemistä huomattavasti. Maailman kaunein nainenkin kävi välillä auttamassa. Hän väsää koppiin vielä ikkunaverhot, niin siinähän se alkaa olla jo melko valmiina. Tyttökalenteri vielä seinälle ja jahtiin.