Liminganlahden heinäsorsaa ja hanhenrasvassa paistettuja perunoita.

Heinäsorsaa kermakastikkeessa, hanhenrasvassa pasitettuja perunoita, belugalinsseja, parsaa ja omena hasselback.

Kävin taas kerran sorsajahdin aloituksessa 20.8. Liminganlahdella. Odotukset olivat taas korkealla, kuten aina. Menimme paikalle jo edellisiltana ja tarkoitus oli mennä varaamaan hyvät paikat jo illalla ja viettää yö veneen pohjalla nukkuen. Kova vesisade sai medät kuitenkin toisiin ajatuksiin ja veneessä yöpyminen vaihtui laavulla hengailuun ja autossa nukkumiseen. Aamu oli onneksi hieman parempi ja saimmekin hyvät paikat Liminganlehden pusikoista. Porukkaa ei tänä vuonna ollut kovin paljoa, ehkä arkipäivä ja huono keli ei kaikkia houkutellut. Kova tuuli, sadekuurot ja aallokko aiheutti hieman ongelmia, eikä vene oikein pysynyt paikalla kaislikossa. Kovasti keinutti vielä illalla maissakin. Vesilintuja lenteli alueella runsaasti, mutta kovin korkealla lentelivät. Pääsin testaamaan itseladattuja teräspartuunoita, joiden lähtönopeus on hieman yli 500m/s. Erittäin hyviä, paljon parempia kuin kaupan paukut. Näistä kirjoitan oman jutun hieman myöhemmin. Muutamia sorsiakin saatiin saaliiksi.

Tein heinäsorsasta illallisen mihin laitoin lisukkeeksi hanhenrasvassa paistettuja perunoita, belugalinssejä sekä parsaa. Kastikkeeksi tein kermakastikkeen, mitä maustoin tilkalla sitruunaa, valkopippuria ja muskottipähkinää.
Vielä koristeeksi maustettu sitruunaconfit ja omena hasselback. Herkullista.

Heinäsorsa

Heinäsorsan kypsensin sous videe -keittimessä 55 asteessa nonín tunnin verran. Sen jälkeen nopea jäähdytys ja pintaan hyvä väri pannulla hanhenrasvassa.

Paistetut perunat

Perunat paistoin tuossa samaisessa hanhenrasvasaa keittämisen jälkeen. Perunan pitää olla jotain kiinteää lajiketta niin se kestää kasassa paremmin kuin jauhoinen peruna. Perunoita ei kannata keittää ihan kypsiksi, vaan jättää hieman raaoiksi, koska ne kypsyvätitten paistettaessa.

Belugalinssit

Belugalinssit ovat mustia ja saaneet nimensä belugakaviaaria muistuttavan ulkonäkönsä mukaan. Ne sopivat hyvin lisukkeiksi ja vaikka salaatteihin. Helppo keittää ja käyttää keittämällä pussin ohjeen mukaisesti noin 20 minuuttia.

Kermakastike (supreme sauce)

Ainekset:
5 dl kanalientä
15g voita
15g jauhoja
1,5 dl kermaa
25g voita
2 rkl sitruunamehua
ripaus caeynnepippuria, valkopippuria ja muskottipähkinää.

Ohje:
Paista jauhoja voissa norsuunluun väriseksi.
Lisää kanaliemi vähän kerrallaan sekoittaen samalla, anna kiehahtaa ja lisää lientä.
Lisää kerma, sitruunamehu ja mausteet
Anna kiehua 15-30min.
Siivilöi
Sekoita voi joukkoon.

Parsa

Kuori parsa ja laita ne minigrip pussiin. Kaada sekaan ruokaöljyä. Laita pussi kiinni ja laita pussi kiehuvaan veteen. Sammuta levy. Anna pussin olla vedessä 15 minuuttia. Näin valmistettuna parsoista ei tule pehmeitä lötkyjä, vaan napakampia ja suutuntuma on parempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *