Jänistä grillissä

Grillatua jäniksen ulkofilettä ja juustolla täytettyä perunacroquettea.
Grillatua jäniksen ulkofilettä ja juustolla täytettyä perunacroquettea.

Jäniksiä tulee minulle saaliiksi usein sivusaaliina muun jahdin yhteydessä. Silloin tällöin pomppujänis lähtee jonkun kiven takaa ja päätyy loppujen lopuksi lautaselle. Niin tällekkin kävi. Usein jänis jää saaliiksi koiran ajosta, mutta myös kyttäys jänisten muodostamien polkujen varrella tuottaa tulosta.

Leikkasin jäniksen ulkofileet irti, päälle suolaa ja pippuria myllystä ja grillasin niitä 2-3 minuuttia puoleltaan. Tärkeintä on että ei grillaa liikaa. Itse pidän riistan fileistä, kun ne ovat enintään mediumeja. Liha on kypsyysasteeltaan medium silloin kun liha on sisältä kiinteää ja väriltään vielä punertava. Sisälämpötila on silloin 55-57 astetta. Suosittelen käyttämään lämpömittaria kypsentää sen lihan miten tahansa.

Täytetty perunakroketti

Jäniksen fileiden kaveriksi tein perunakroketteja. Niihin tarvitaan jauhoisia perunoita. Kuori ja keitä perunat. Kaada keitinvesi pois ja murskaa perunat kuumassa kattilassa. Tarkoitus on saada mahdollisimman paljon kosteutta pois perunoista. Mausta suolalla, pippurilla ja hyppysellisellä muscotpähkinää. Kun perunat ovat hieman jäähtyneet sekoita joukkoon 2-3 kananmunankeltuaista. Lämmitä hieman ja sekoita samalla. Anna jäähtyä. Muotoile perunamuusista hieman lihäpyöryköitä suurempia palloja ja upota keskelle pieni pala cheddar-juustoa. Jäähdytä jääkaapissa. Leivitä kroketit vehnäjauhossa kananmunassa ja korppujouhoissa. Friteeraa 170-asteisessa öljyssä kullanruskeaksi.

Korvasienimuhennos

400g tuoreita korvasieniä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi murskattuna
3 rkl voita
2 dl riistalientä
timjamia, rosmariinia

Keitä tuoreet korvasienet kahteen kertaan runsaassa vedessä. Keittoaika 5 minuuttia/keittokerta. Huuhtele hyvin molempien keittokertojen jälkeen.
Pilko keitetyt sienet ja sipuli ja kuullota pannullavoissa noin 10 minuuttia. Laita valkosipulit joukkoon pariksi minuutiksi. Lisää sekaan timjamia ja rosmariininoksa.
Sekoita riistaliemi joukkoon. Lisää kerma ja kypsennä hiljalleen kunnes muhennos on sopivan sakeaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *