Kyyhkyä, perunaa ja Marsalakastiketta

 Kyyhkyä, perunaa ja Marsalakastiketta.
Kyyhkykausi aloittaa metsästyskauden. Lautasellekin jotain. Kyyhkyä, perunaa ja Marsalakastiketta.

Kyyhkysesonki on parhaillaan menossa. Sepelkyyhky on on sopeutunut hyvin nykyaikaiseen kulttuurimaisemaan. Kyyhkykannat ovat runsaat ja vahvat ja kyyhkyä metsästetään yleisesti koko Euroopassa. Yleisesti kyyhkyt löytyvät peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä. Kyyhkyn kohdallakin, varsinkin alkukaudesta, pätee sanonta: ”Missä marja, siellä lintu”. Monesti kyyhkyt löytyvätkin mustikkametsien reunoista tai lentoreittien varrelta.

Kyyhky

Ammu pari kyyhkyä ja siivoa ne. Ota rintalihat talteen. Ripottele lihojen päälle suolaa ja laita ne vakuumiin. Laita vakuumipussi lihoineen sous vide keittimeen tai sirkulaattoriin. Laita lämpötilaksi 56 astetta. Anna hautua vähintään 2h 30min. Tuossa ajassa kaikki mahdolliset pöpöt kuolevat ja ruoka on turvallista syötäväksi. Kun aika on kulunut ota lihat pois vakuumipussista. Paista lihat voissa kuumalla pannulla kauniin ruskeaksi.

Kyyhkyn rinnat voi myös paistaa pannulla voissa ja siirtää ne 150-asteiseen uuniin kahdeksaksi minuutiksi. Maku on parhaimmillaan medium kypsyisenä eli n. 55-57 asteisena. Käytä paistomittaria niin saat haluamasi kypsyyden.

Perunapaistos

Ainekset:
perunaa
kermaa
voita
suolaa, pippuria

Ohje:
Leikkaa peruna ohuiksi siivuiksi mandolinillä.
Sekoita perunasiivut kulhossa kermaan, missä on suolaa ja pippuria.
Voitele vuoka. Lado perunasiivut vuokaan kerroksittain. Laita kerrosten väliin voinokareita.
Paista uunissa 175 asteessa 35-45min. Kokeile kypsyys hammatikulla. Sen pitää olla pehmyt.
Ota vuoka pois uunista ja anna jäähtyä jäälkaapissa painon alla seuraavaan päivään.
Kaada perunapaistos pois vuoasta ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Paista kaunis väri pannulla varovasti. Lisää pannulle valkosipulia ja timjamia.

Marsalakastike

Ainekset:
2 shallottisipulia
4 dl riistalientä, vaihtoehtoisesti muukin lihaliemi käy tai miksei kasvis- tai kanafondi.
1,5 dl Marsalaviiniä
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 rosmariininoksa
suolaa, mustapippuria jauheena myllystä

Ohje:
Pilko sipulit ja kuullota voissa. Lisää 1 rkl jauhoja ja ruskista hieman.
Kaada pannulle lihaliemi ja viini sekä lisää rosmariini. Keitä niin, että jäljelle jää kolmannes.
Siivilöi kastike ja keitä vielä kunnes kastike on sopivan sakeaa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon pari nokaretta kylmää voita.

Punajuuri pyree

Ainekset:
4 punajuurta
1 rkl ranskankermaa
suolaa, mustapippuria myllystä, oliiviöljyä

Ohje:
Leikkaa punajuurista päädyt pois ja laita uuninkestävään kulhoon. Kaada kulhoon vettä niin, että punajuuret peittyvät noin puoliksi. Ripottele päälle suolaa ja öljyä. Kypsennä punajuuria vesihauteessa uunissa 210 asteessa 2h. Kuori punajuuri ja laita tehosekoittimeen. Lisää keitinmehua vähän kerrallaan, noin puolet punajuurien määrästä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää 1 rkl ranskankermaa ja tilkka oliivioljyä. Aja samettiseksi massaksi blenderissä.

Sinihomejuustomousse

Ainekset:
100 g sinihomejuustoa
1 dl kermaa
rypsiöljyä

Ohje:
Keitä kerma ja lisää sekaan sinihomejuusto. Keitä kunnes sinihomejuusto on kokonaan sulanut. Laita seos tehosekoittimeen ja sekoita. Kaada sekaan rypsiöljyä nauhana varovasti. Sekoita kunnes mousse on sopivan sakeaa ja muistuttaa rakenteeltaan majoneesia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *