Pienpetopyynti on tehokkainta keväällä

Suomen luonnossa esiintyvistä pienpedoista eli pienistä ja keskisuurista petonisäkkäistä kettu, näätä, kärppä, mäyrä, supikoira, minkki, petolinnuista kanahaukka, sekä varislinnuista korppi, varis ja harakka vaikuttavat merkittävästi metsäkanalintujen tiheyteen. Pienpedoista kettu, supikoira, näätä, minkki, kärppä ja mäyrä ovat metsästyslain mukaan riistaeläimiä. Linnuista korppi poronhoitoalueella, varis ja harakka ovat rauhoittamattomia eläimiä. Poronhoitoalueen ulkopuolella korppi on rauhoitettu. Supikoira ja minkki ovat luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi. Kanahaukka on EU-direktiivin mukainen rauhoitettu petolintu. Kaikki nuo edellä mainitut eläimet käyttävät ravinnokseen metsäkanalintuja tai niden munia. Ne eivät kuitenkaan ole suurin tekijä metsäkanalintukantojen katoon, vaan kuten metsästyskin, lisänä kokonaisuudessa. Suurin tekijä metsäkanalintujen vähentymiseen ovat metsäkanalintujen elinympäristöissä tapahtuneet muutokset, metsien hakkuut ja ojitukset.

Pienpedot käyttävät ravinnokseen metsäkanalintujen munia ja mikäli sattuvat saamaan pesällä hautovan emolinnun saaliikseen, kelpaa sekin mainiosti. Skandinavian maissa pienpedot aiheuttavat suurimman osan pesätuhoista (Kangas & Karsikko 1993). Pienpedoista pahimpana kanalintujen saalistajana pidetään kettua. Sen ravinto on monipuolista jyrsijöistä lintuihin, saalistaa kettu myös metsäkauriin vastasyntyneitä vasoja. Kettu onkin metsäkauriin pahin vihollinen. Ruotsalaisten tutkimusten mukaan kettu voi verottaa 30–90 prosenttia alueen vasoista (Metsästäjäin keskusjärjestö, 2007). Näätä on kaikkiruokainen, mutta sen pääasiallista ravintoa ovat metsäkanalintujen pesien lisäksi oravat. Minkin aiheuttamat pesätuhot rajoittuvat yleensä vesitöjen ympäristöihin, joten niiden aiheuttamat metsäkanalintujen pesätuhot ovat vähäisiä. Vesilintujen pesiin minkki sen sijaan aiheuttaa supikoiran kanssa valtavia tuhoja saaristossa. Yksi minkki saattaakin tuhota koko saaren linnuston. Supikoiran saaliista noin kymmenen prosenttia on metsäkanalintujen pesiä (Mattila ym. 1999). Tutkimusten ja metsästäjien käsitykset supikoiran vahingollisuudesta metsäkanalinnuille menevät ristiin. Riistantutkimuksen mukaan supikoira voisi saalistaa lähinnä munia ja lentokyvyttömiä poikasia, mutta aikuista, edes hautovaa emolintua, supikoiran on vaikea saada saaliiksi. Supikoirille tehdyn maha- ja ulostetutkimusten mukaan, supikoira ei juuri käytä metsäkanalintuja ravinnokseen. (Maa- ja metsätalousministeriö 2014) Supikoiran osuutta kauriin vasojen verottajana ei tunneta, ei senkään roolia voi Suomen olosuhteissa unohtaa.

Vaikka metsäkanalintuja syöviä pienpetolajeja on runsaasti, ei niiden ravinto koostu kuitenkaan pelkästään metsäkanalinnuista tai niiden munista. Varislinnut aiheuttavat myös osansa pesätuhoihin. Kanahaukka ei tuhoa pesiä vaan on uhkana metsäkanalle silloin kun se on pois pesältään. Yksi kanahaukkapari voi syödä vuodessa n. 50 aikuista metsäkanalintua. Kun metsäkanalintujen kanta on suuri, kanahaukka saalistaa niitä pääasiallisena saaliinaan ja metsäkanalintukannan ollessa pieni, saalistavat kanahaukat enemmän varislintuja. (Norrdahl, 2000) Metsäkanalintupesueen emon kuolema, tietää koko pesueen tuohoutumista.

Arto Marjakankaan 1989-1993 tekemän tutkimuksen mukaan teerikanojen pesinnöistä vuosina selvisi kuoriutumiseen saakka 76 prosenttia. Jos oletetaan, että kaikki tutkimuksessa mukana olleet teerikanat pesivät, oli onnistuminen pesinnässä 71 prosenttia. Norjassa ja Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan vain noin puolet teerenpesistä selviytyi kuoriutumiseen saakka ja koppeloilla meni Norjassa vielä huonommin, vain 29 prosenttia pesinnöistä selvisi kuoriutumiseen saakka. Syynä pesintöjen epäonnistumiseen oli lähes aina petoeläinten suorittama saalistus. Suurimman osuuden pesintätuhoista aiheutti kettu. Kokonaisuudessaan 77 prosenttia pesäryöstöistä aiheutti petonisäkkäät. Varislinnut olivat syyllisiä pesäryöstöistä kymmenessä prosentissa. Pesäryöstön syyllinen jäi epäselväksi 13 prosentissa tapauksista. (Marjakangas, 2018)

Pienpetojen poistaminen kasvattaa kanalintujen tuottoa (Marcström, 1988). Supikoira näyttää ainakin saalismäärien perusteella edelleen runsastuvan ja leviävän pohjoiseen (Nylander, 2010). Ruotsissa ja Norjassa runsaasti lisääntynyt kettukapiepidemia johti kettujen kannan voimakkaaseen romahtamiseen. Sen seurauksena metsäkanalintukanta voimistui huomattavasti. Tehokkaalla pienpetojen vähentämisellä on siis selvä vaikutus metsäkanalintujen runsauteen. Supikoirasaalis kasvoi merkittävästi vuosituhannen vaihteessa, mutta on sen jälkeen vakiintunut.(Luke, 2019) Vuonna 2019 Suomessa pyydettiin noin 50000 kettua, 138 000 supikoiraa ja 38000 minkkiä. Supikoira ja minkki ovat määritelty haitallisiksi vieraslajeiksi, joita voi tietyin edellytyksin pyydystää myös muutkin kuin riistanhoitomaksun maksaneet henkilöt. Vieraspedot supikoira ja minkki pitäisi poistaa Suomen luonnosta kokonaan.

Pienpetojen metsästys

Pienpetojen pyynti on tehostunut viime vuosikymmeninä, ja varsinkin supikoiran saalismäärä on kasvanut suureksi. Pienpetoja
metsästää kymmenesosa metsästyskortin lunastaneista. Suurin osa pyynnistä tapahtuu muun metsästyksen ohella. Pienpetoja ei enää nykyisin pyydetä turkin vuoksi, koska tukisten hinnat ovat niin pieniä. Pääosa pyynnistä tehdään riistanhoidollisista syistä. Tehokkaalla pienpetopyynnillä voidaan kohentaa etenkin metsäkanalintujen poikastuottoa. Pyynnissä pitää kuitenkin ottaa huomioon myös petojen keskinäiset vuorovaikutukset. Kun yhtä lajia pyydetään tehokkaasti voi se johtaa kilpailevan petolajin runsastumiseen. Pyynti pitäisikin kohdistaa samanaikaisesti useaan eri lajiin, varsinkin kettuun, supikoiraan ja minkkiin. Lisäksi pienpetojen pyynnissä on tärkeämpää kiinnittää huomiota saaliin laatuun, kuin pyrkiä suuriin saalismääriin. Pienpetoja pitäisikin pyytää tehokkaimmin keväällä, jolloin voidaan vaikuttaa talvesta selviytyneeseen ja todennäköisimmin parhaan lisääntymispotentiaalin omaavaan kantaan. (Maa- ja metsätalousminiteriö, 2014)

Pienempien petoeläimien näädän ja minkin pyydystys tapahtuu useimmiten hetitappavien rautojen avulla. Näädät ja minkit houkutellaan kulkemaan rautojen läpi ravintohoukuttimien avulla. Houkuttimiksi kelpaavat eri eläinten perkuujätteet tai kalat. Hetitappavat raudat on asettettava suojalaatikoihin, mitkä estävät muiden kuin kohde-eläimien menemisen rautoihin. Näädän pyydykset asetetaan kiinni puihin. Minkin pyyntiin tarkoitetut ansat laitetaan niiden kulkureiteille purojen, jokien tai järvien rannoille. Kärppä on useimmiten sivusaalis, eikä sitä aktiivisesti juurikaan pyydetä.

Ketun metsästys tapahtuu erilaisilla elävänä pyytävillä loukuilla tai ajavan koiran avulla. Ajavana koirana käytettän yleisesti suomen ajokoiraa. Ketun pyynnissä käytetään myös jalkanaruja. Jalkanaru-pyynnissä käytetään hyväksi ketun tapaa astua samaan jalanjälkeen sen kulkiessa lumessa kiertäen samaa saalistusreittiään omalla reviirillään. Jalkanaru kiristyy ketun jalan ympärille pitäen ketun paikoillaan metsästäjän saapumiseen saakka. Jalkanaru ei saa olla kiinteästi kiinnitetty mihinkään, vaan se kiinnitetään esimerkiksi puunkappaleeseen. Kanu-loukku on tehokkain loukku ja se pyytää samalla ketun lisäksi myös supikoiria. Loukkupyynnissä täytyy muistaa, että loukku on tarkistettava vähintään kerran vuorokaudessa tai käytettävä loukkuvahtia, mikä lähettää tekstiviestin loukun pitäjälle loukun lauettua. Myös riistakameraa voi käyttää samaan tarkoitukseen. Kettuja ja supikoiria pyydetään myös haaskojen avulla. Haaskoina käytetään muiden riistaeläinten perkeitä tai kaloja. Supikoira on kannibaali, joten sille haaskaksi kelpaa myös kuollut oma lajitoveri. Luolapyynnissä käytetään apuna pienempiä koiria, usein terrierieitä, jotka mahtuvat luolaan etsimään kettuja, supikoiria tai mäyriä.

Houkuttelupyynti on viime vuosina yleistynyt ketun ja supikoiran pyynnissä. Houkuttelupyynnissä kettuja ja supikoiria houkutellaan ampumaetäisyydelle imitoimalla saaliseläimen tai lajitoverin ääntelyä, useimiten erilaisten pillien avulla. Pillit matkivat esimerkiksi loukkaantuneen jäniksen hätähuutoa tai hiiren vikinää. Supikoiran pyynnissä tehokas tapa on ns. pintapyynti, missä koiran avulla etsitään yöllä liikkeelle ravinnon hakuun lähteneitä supikoiria. Vaikka minkki ja supikoira ovatkin luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi, on muistettava, että haitallisenkin vieraslajin kohdalla eläimen lopetus pitää tapahtua asiallisesti asetta käyttämällä.

Varislintujen pyynti tapahtuu useimmiten käyttämällä houkuttimena niiden luontaisen vihollisen huuhkajan näköistä kaavetta. Varislinnut ovat siis rauhoittamattomia lintuja, joilla on kuitenkin pesimäaikainen rauhoitusaika. Täällä Keski-Suomessa tuo rauhoitusaika alkaa keväällä jo 10.3. Tuo aika on aivan liian aikaisin. Maaliskuun puoliväliin mennessä varislinnut eivät juurikaan ole vielä palanneet Keski-Suomeen.

Pienpetojen metsästysajat 2021:
Kettu: 1.8.2020 — 14.4.2021, Lapin maakunnassa 1.8.2020 — 30.4.2021.
Supikoira: 1.8.2020 — 31.7.2021. Haitallinen vieraslaji. Naarasta, jolla on poikaset ei saa tappaa.
Näätä: 1.8.2020 — 31.3.2021
Minkki: 1.8.2020 — 31.7.2021. Haitallinen vieraslaji. Naarasta, jolla on poikaset ei saa tappaa.
Kärppä: 1.8.2020 — 31.3.2021

Rauhoittamattomien lintujen pesimäaikaiset rauhoitusajat:
Korppi: Poronhoitoalueella 10.4.—31.7. Muualla rauhoitettu kokonaan.
Varis: Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella 1.5.—31.7.
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella 1.4.—31.7.
Muualla maassa 10.3.—31.7
Harakka: Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella 10.4.—31.7.
Muualla maassa 1.4.—31.7.
Naakka: Koko maassa 10.3.–31.7.

Lähteet:
Kangas, Jyrki & Karsikko, Jari 1993. Metsäkanalintujen elinympäristövaatimukset, metsänhoito ja metsäsuunnittelu. Metsäntutkimuslaitos. Joensuu.
Metsästäjäin keskusjärjestö. 2007. Metsäkauris. Kopijyvä Oy.
Mattila, Seppo, Helle, Timo, Korhonen, Kirsi-Marja, Linden, Harto, Raivio, Suvi, Keränen, Jukka, Kostamo, Jouko, Pigg, Jari, Reunala, Aarne, Helle, Pekka & Härkönen, Sauli 1999. Metsäkanalintutyöryhmän muistio 1999:23. Maa- ja metsätalousministeriö. Helsinki.
Maa- ja metsätalousministeriö. Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelma. 2014.
Norrdahl, K. 2000. Lintupedot riistan saalistajina. Riistanhoito. Kustannusosakeyhtiö Metsälehti.
Marjakangas. A. 2018. Teeren elämää. Metsäkustannus.
Marcström, V., Kenward, R. E. & Engren, E. 1988: The impact of predation on boreal tetraonids during vole cycles: an experimental study. – J. Anim. Ecol. 57: 859–872
Nylander, E. 2010. Saalistilaston kertomaa: Supikoirasaalis ennätykselliset 170 000. Metsästäjä 4/2010: 56–57.