Sorsaa Corona-kastikkeessa

Heinäsorsaa Corona-kastikkeessa, perunafondant ja grillattua parsaa.

Korona karanteenin aikana on Corona-oluen myynti kasvanut eräässä K-kaupassa 1000%. Amerikan ihmemaassa jotkut jopa luulevat Koronaviruksen saaneen alkunsa Corona-oluesta. Tässä oma osuuteni Coronan lisääntyneestä myynnistä. Alkupalaksi tein sorsan siivistä ja koivista rilleten, jonka tajoilin paahtoleivän päällä.

Rillette

Ainekset:
Sorsan siivet ja koivet
1 sipuli
1 palsternakka
1 valkosipulinkynsi
2 dl punaviiniä
5 dl lihalientä
1 laakerinlehi
1 tl merisuolaa
Paloittele palsternakka, valkosipuli ja laita kaikki ainekset uunivuokaan ja kypsennä lihaa mausteliemessä uunissä noin 3 tuntia 150-asteisessa uunissa.
Jäähdytä liha ja revi liha pieniksi säikeiksi. Voit kostuttaa lihaa hieman paistoliemellä.
Lisää palsternakka tehosekoittimeen lihojen kanssa ja aja sileäksi massaksi. Mausta.
Laita jääkaappiin vetäytymään.
Tarjoile paahtoleivän päällä.

Sorsarillette

Heinäsorsa

Ammu sorsa.
Leikkaa rintalihat sorsasta.
Suolaa ja pippuroi lihat.
Laita lihat vakuumiin.
Hauduta lihoja sous vide -keittimessä 55 asteessa 1 tunti.
Ota lihat pois ja paista voissa kuumalla pannulla.

Perunafondant

Pese ja kuori perunat, leikkaa päät tasaiseksi ja pyöristä kuorimaveitsellä/veitsellä kutakuinkin kartionmuotoiseksi.

Sulata kattilassa reilusti voita, niin paljon, että perunafondantit jäävät voin alle 1/4 verran. Paista perunoita voissa niitä liikuttelematta noin 5-6 minuuttia, kunnes pohja saa kauniin ruskean värin. Käännä ja paista toinen puoli.

Lisää kattilaan kuumaa kanalientä (varo, räiskyy) niin, että nestepinta ulottuu yli perunoiden puolivälin. Kypsennä miedolla lämmöllä 12-15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta vielä suolalla ja pippurilla.

Vuohenjuustomousse


125 g pehmeää vuohenjuustoa
2 dl kuohukermaa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa

Ota kuohukermasta desilitra erilleen. Sekoita kaikki muut ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi. 2.Vaahdota loput kermasta kovaksi ja nostele vaahto vuohenjuustoseoksen joukkoon.

Corona kastike

Rypsiöljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
timjamia
laakerinlehti
3 dl Corona olutta
5 dl lihalientä
50g voita
1rkl Aronia hilloa
suolaa, pippuria

Laita rypsiöljyä, timjamia ja laakerinlehti paksupohjaiseen katilaan ja freesaa sipuleita 5 minuuttia.
Heitä Corona olut sekaan ja keitä kasaan noin puoleen.
Lisää lihaliemi ja keitä taas puoleen.
Siivilöi liemi.
Lisää voi kattilaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *