Muutaman tyhjän reissun jälkeen hilauduin taas aamuhämärässä tuttuun passipaikkaan pellonreunaan. Olin saanut vihjeen tuttavalta, että pellolla on näkynyt metsäkauriin tuoreita jälkiä. Sinnehän sitä piti suunnistaa, kun jäi kevätpukkikin saamatta. Keväällä näin pukin kyseisellä pellolla ja sain sen kerran jopa kiikarin ristikkoonkin mutta sillä kertaa matkaa liikaa, enkä tohtinut ampua kun mielessä oli vielä edellisen kevään pitkä jäljitys.
Aurinko alkoi jo nousemaan eikä mitään ei näkynyt, eikä buttolokaan houkutellut metsäkauriita pellolle. Olin jo luovuttamassa ja otin mukavamman asennon passipaikalla ja aloin somettelemaan piilossani. Hetken päästä nostin katseeni puhelimesta ja siellähän se kauris seisoi pellonreunassa syömässä. Katsoin kiväärin kiikarin läpi kaurista ja totesin sen olevan pukki. Komeat sarvetkin olivat. Olin sen verran hyvin piiloutunut, että uskalsin asettua makuuasentoon. Arvioin matkan noin sataan metriin ja säädin kiikarin zoomia sopivaksi. Ristikko kohdalleen, varmistin pois päältä ja puristus liipaimesta. Kuului vain klik ja ihmettelin miksei mitään tapahtunut. Uusi lataus ja pukki uudestaan ristikkoon. Pukki katseli minun suuntaan ja ajattelin sen pian häipyvän. Parin sekunnin hiljaisuus ja pukki jatkoi ruokailuaan. Selvästi se oli jotain kuullut. Uusi liipaisimen puristus ja niin sylkäisi Tikka T3X Lapuan 6,5mm:n, 9,1g:n Naturaliksen matkaan. Pukki ilmensi osuman hyppäämällä ilmaan selkää kouristaen. Samantien se painui tiheään metsään. Kirosin mielessäni, että taisi mennä suolille ja edessä olisi pitkä jäljitys koiran kanssa. Jostian olin aiemmin lukenut, että jos kauris osuman saatuaan köyristää selkää on osuma sattunut suolistoon.
Menin katsomaan osumapaikalle näkyisikö jotain jälki pukista tai osumasta. Ei verijälkiä näkyvissä. Metsä mihin pukki oli juossut oli aika pusikkonen. Meni puskaan ja yritin selvittää mihin suuntaan kauris olisi juossut. Aikani pyörin olettamassani suunnassa, eikä mitään näkynyt. Koiraa piti lähteä kotoa hakemaan – ajattelin että voi tulla pitkä päivä.
Tunnin päästä olin saksanseisojani Jiipin kanssa takaisin paikalla missä kauris oli juossut metsän sekaan. Katselin koiran käyttäytymistä ja huomasin siitä heti, että nyt tuli kauriin käry nenään. Koira painui pusikkoon ja seurasin Garminin näytöltä, mihin se suuntasi. Eikä kauaakaan, vain joitain sekunteja kun Jiippi alkoi haukkumaan tasaista paukutusta ihan läheltä. Syöksyin haulikko tanassa paikalle ja siinähän se pukki köllötti hengettömänä. Pakomatka oli vain reilu kaksikymmentä metriä. Maasto oli vain niin pusikkoinen, että en kaurista aiemmin etsiessäni havainnut. Kyllä vaan taitava koira on kallisarvoinen kaveri metsästyshommissa.
Kiväärin luoti oli osunut juuri siihen mihin olin tähdännyt, keuhkoille heti etulavan takapuolelle. Olin ajatellut luodin osuneen suolille, koska pukki köyristi selkäänsä saatuaan osuman, ilmeisesti pukki ei ollut lukenut samaa paperia kuin minä eikä osannut käyttäytyä dokumentin mukaisesti 🙂 Kartalta mitattuna ampumamatka oli 130 metriä. Matkaa autolle reilu kilometri. Eihän siinä auttanut kuin raahata saalis autolle. Komea pukki ja komeat sarvetkin. Sarvet ovat nyt seinällä muistuttamassa jännittävästä aamusta, mikä tulee mieleen joka kerta kun niitä vilkaisen.