Paistettua pyytä calvados liemessä

Paistettua pyytä, savustettua keltajuurta, hernepyrettä, porkkanoita ja calvadoslientä.
Paistettua pyytä, savustettua keltajuurta, hernepyrettä, porkkanoita ja calvadoslientä.

Pyy pyrähti, maa värähti. Kansantarujen mukaan pyy oli ennen isompi kuin teeri tai koppelo, mutta ylpeyttään menetti lihojaan muille linnuille. Tarujen mukaan pyy pienenee lopulta niin, että mahtuu lentämään sormuksen läpi. Onhan se jo aika pieni, pienin metsäkanlinnuistamme. Pienestä koostaan huolimatta tuo vaalealihainen lintu on kaikista riistalinnuistamme maukkain. Yhtä hyvä kuin lehtokurppa.

Pyy

Ainekset:
Pyy 1/ruokailija
1 valkosipulin kynsi
tuoretta timjamia
voita paistamiseen
suolaa

Ohje:
Paista pyiden rinnat niin, että lihat ovat rintaluissa kiinni. Lämmitä pannulla voita ja lisää rintarangat pannulle. Lisää pannulle timjamia ja pilkottu valkosipuli. Ruskista pyyn rintakehä kullanruskeaksi. Siirrä pyy 185-asteiseen uuniin viideksi minuutiksi. Leikkaa rinralihat irti rangasta ja jätä hetkeksi vetäytymään.

Perunafondant

Ainekset:
kiinteitä perunoita, 1-2/ruokailija
5 dl kanalientä
1 valkosipulin kynsi
voita
timjamia

Ohje:
Kuori perunat ja leikkaa perunoista päät niin, että ne ovat tasaisesti molemmin puolin. Leikkaa perunat tynnyrin muotoisiksi. Kuumenna voi pannulla ja lisää perunat leikkauspuoli alaspäin. Paista kunnes perunoiden pää on kullanruskea, käännä ja paista toinenkin puoli. Lisää pannulle lisää voita. Ripottele valkosipuli ja timjami perunoiden ympärille ja mausta hyvin suolalla. Kaada kanaliemi pannulle vihannesten ympärille varoen, että kuumaa voita ei roisku päällesi. Peitä pannu kannella ja hauduta hiljalleen 25-30 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä.

Hernepyre

Ainekset:
200g pakasteherneitä
1 shalottisipuli
1 valkosipulin kynsi
voita
tilkka kermaa

Ohje:
Keitä pakasteherneitä muutama minuutti kanaliemessä. Lisää kattilaan paistettu sipuli ja valkosipuli ja keitä vielä hetki. Siivilöi ja ota liemi talteen. Laita herneet blenderiin ja lisää sekaan ruokalausikallinen voita ja tilkka kermaa. Sekoita kunnes pyre on sileää. Lisää keittolientä tarvittaessa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Calvados lintuliemi

Ainekset:
1 salottisipuli
1 rkl voita
1 rkl sokeria
1 dl valkoviiniä
1 dl omenamehua
1 laakerinlehti
3 dl kanalientä tai linnun rangoista keitettyä lintulientä
1/2 dl calvadosta
suolaa
mustapippuria

Ohje:
Kuullota pilkottua salottisipulia voissa muutama minuutti. Lisää valkoviini ja keitä kastiketta, kunnes viini on lähes haihtunut.
Lisää 1 rkl sokeria ja omenamehu. Keitä kunnes jäljellä on noin puolet nesteestä.
Lisää laakerinlehti ja kanaliemi. Keitä 10-15 minuuttia ja siivilöi kastike toiseen kattilaan.
Mausta lopuksi calvadoksella suolalla ja pippurilla.

Savustettu keltajuuri

Pese keltajuuret ja laita ne kuorineen 180 -asteiseen uuniin 45 minuutiksi.
Siirrä keltajuuret savustimeen ja savusta noin 30 minuuttia. Leikkaa lohkoiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *