Teeri, polentaa ja korvasienikastike

Teeren rintaa, paistettua polentaa ja korvasienikastike.
Teeren rintaa, paistettua polentaa ja korvasienikastike.

Aamuhämärässä hiippailtuani suon reunaan ja aikani istuskeltuani, lenteli teerikukko suon laitaan mäntyyn istuskelemaan. Ensin ajattelin, että on hieman liian kaukana mutta päätin kuitenkin kokeilla. Onneksi oli myös kivääri (6,5x55SE) mukana, vaikka en yleensä sitä kuljeta mukanani. Nappiosuma ja teeri löytyikin puun juurelta. Teeri on metson ohella arvostetuin riistalintu. Teeren kaveriksi tein paistettua polentaa, korvasienikastketta, kurpitsa- ja hernepyrettä sekä höyrytettyä broccolinia.

Valmistin teeren leikkaamalla ensin rintalihat irti huolellisesti. muut osat linnunusta käytän myöhemmin. Maustoin lihat suolalla ja laitoin vakuumiin ja sous vide -kylpyyn 55 asteeseen kahdeksi tunniksi. Sen jälkeen paistoin lihat voissa kuumalla pannulla nopeasti molemmin puolin. Sous videen jälkeen liha on jo halutussa kypsyydessä. Paistamisen tarkoitus on saada aikaan maillardin reaktio ja nätti väri lihoihin.

Paistettu polenta

Ainekset:
Polentajauhoja
kasvisliemi
suola
Keitä polentaa kasvisliemess’ muutama minuutti. Kaada keitetty polenta vuokaan ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Ota jäähtynyt polenta jääkaapista ja leikkaa suorakaiteen muotoisia paloja. Paista pannulla kullanruskeaksi.

Korvasienikastike

Ainekset:
korvasieniä
2 shalottisipulia
2 valkosipulin kynttä
2 dl Madeira viiniä
½ l lihalientä
rosmariiniä
voita

Paista pariin kertaan ryöpättyjä korvasieniä voissa pannulla kunnes niistä ei enää irtoa vettä. Lisää pannulle pilkottu sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki ja lisää Madeira viini pannulle. Keitä viini noin puoleen ja lisää lihaliemi ja rosmariini. Keitä taas puoleen ja siivilöi kastike. Viimeistele kastike lisäämällä kastikeeseen 25g voita.

Kurpitsa pyre

300 g myskikurpitsaa
1/2 vaniljatanko
50 g voita
1 dl kermaa
1 tl sormisuolaa

Kuori kurpitsat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Keitä kurpitsanpalat kermasssa puolikkaan vaniljatangon ja voin kanssa kannen alla. Keitä, kunnes kurpitsa on pehmennyt. Soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja ruokalusikallisella sitruunamehulla.

Hernepyre

Keitä pakasteherneitä 2-3 minuuttia. Siivilöi ja laita herneet kulhoon. Lisää loraus kermaa ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla.

Joseph Drouhin Moulin-à-Vent
Joseph Drouhin Moulin-à-Vent

Viiniksi valikoitui suosituksen perusteella Joseph Drouhin Moulin-à-Vent. Viini, jossa on kirsikkaa, kypsää punaherukkaa, yrttisyyttä ja hentoa savua. Sopiikin hyvin arvokkaan riistalinnun seuraksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *