Nuorta metsoa, uunijuureksia ja hollandaisekastiketta

Metsoa, perunaa, uunijuureksia ja hollandaisekastiketta.
Metsoa, perunaa, uunijuureksia ja hollandaisekastiketta.

Sattui syksyllä niin hyvä tuuri, että törmäsin pariin metsoon. Itseasiassa koirahan ne löysi. Jiippi etsi lintuja hakkuuaukon reunasta nuoresta männiköstä. Yhtäkkiä näin sen pysähtyvän jämäkästi seisomaan. Jiipin asennosta huomasi, että nyt ollaan tosissaan. Hiippailin lähemmäksi Jiippiä ja annoin avanssikäskyn Jiipille. Jiippi lähti räjähtäväasti eteenpäin, niinkuin se aina tekee kun kyseessä on metsäkanalintu. Mitään ei löytynyt ja ajattelin jo, että siitä on lintu lähtenyt, juuri ennenkun saavuimme lähistölle. Samassa kun harmittelin tilannetta, yläpuoleltani puusta lähti metso kovan ryminän kanssa lentoon. PAM ja teräshaulit lähtivät Benellin piipusta yli 500 m/s nopeudella kohti pakoon pyrkivää salomaiden kuningasta. Huomasin heti, että nyt sattui kohdilleen ja näin linnun tippuvan alas. Jiippi syöksyi samassa varmistamaan tilanteen hyppääämällä makaamaan tippuneen ison linnun päälle. Siitä ei enää karata. Kova tuuletus päälle ja kehuin koiraa. Kovin olimme juhlatuulella, enkä sitten ehtinyt reagoimaan kun samaisesta puusta pölähti lentoon toinenkin metso. Se meni menojaan. Mahdollisuus oli tuplaan, mutta enpäs huomannut katsoa ylöspäin.

Metso

Leikkaa metson rintalihat irti. Säästä muut osat valmistettavaksi myöhemmin. Laita rintalihat vakuumiin. Aseta sous vide -keittimeen lämmöksi 57 astetta ja anna lihojen olla keittimessä 2 tuntia. Voit valmistaa metson rinnat myös paistamalla ne pannnulla ja laittamalla sitten uuniin. Laita lämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan ja ota pois uunista kun sisälämpötila on 57 astetta.
Ota lihat pois vakuumipussista ja paista nopeasti voissa kuumalla pannulla nätti väri lihoihin. Muista, että lihat ovat jo kypsiä tulleessaan sous videe -keittimestä. Leikkaa sopivat annospalat.

Uunijuurekset

Kuori ja paloittele porkkanoita, lanttua ja palsternakkaa. Laita juurekset leivinpaperille uunipellille ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Lisää suolaa ja pippuria myllystä. Sekoittele. Laita uuniin 200 asteeseen 30-40 minuuttia. Kokeile, että juurekset ovat pehmenneet ja ota pois uunista.

Palsternakka pyre

1 Iso palsternakka
loraus kermaa
1 rkl sokeria
suolaa, pippuria
5 dl kanalientä

Kuori ja pilko palsttrnakat paloiksi ja paista hetki pannulla. Lisää sokeri ja paista kunnes palat karamellisoituvat. Laita palsternakaat kanalimeen kattilaan ja keitä kypsiksi noin 10 minuuttia. Nostele palsternakat tehosekoittimeen. Lisää kerma, suola ja pippuria. Aja sileäksi pyreeksi.

Peruna laatta

kiinteitä perunoita
kermaa
voita
suolaa, pippuria
yrttejä
Valkosipulijauhetta

Kuori perunat ja siivuta ne millin paksuisiksi siivuiksi mandoliinillä.
Laita perunat kulhoon ja kaada kermaa päälle. Sekoittele ja lisää suolaa, pippuria ja valkosipulijauhetta oman maun mukaan.
Lado siivut leivinpaprilla vuorattuun vuokaan. Laita muutaman kerroksen väliin voinokareita. Laita vuoka uuniin 180 asteeseen tunniksi. Jäähdytä vuoka ja laita jääkaappiin painon alle yön yli. Ota seuraavana päivänä vuoka pois uunista. Irroita perunat vuoasta ja leikkaa haluamasi kokiisiksi annospaloiksi. Paista reilussa voissa pannulla kullan ruskeiksi paloiksi. Silppua päälle ruohosipulia.

Hollandaisekastike

2 munankeltuaista
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl vettä
110g voita
suolaa

Laita keltuaiset metallikulhoon ja sekoita. Lisää joukkoon 1 tl valvoviinietikkaa ja saman verran vettä. Sekoita.
Keitä seos vesihauteessa, vesi ei saa osua astian pohjaan
Sekoita vimmatusti noin 2-3 minuuttia, älä anna munien kypsyä
Sekoita kunnes yhtä paksua kuin majoneesi

Sulata 110g voita, voit käyttää myös kirkastettua voita
Sekoita voi keltuaisten sekaan pienissä erissä, ei liian kuumana.
Lisää 1 tl sitruunan mehua. Sekoita ja mausta suolalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *