
Metsästysseuramme, Sisä-Suomen metsästysseura, osti kolme vuotta sitten Vapolta käytöstä poistetun turvesuon. Tarkoitus oli rakentaa alueelle kosteikko ja saada seuran jäsenille sorsastuspaikka. Kosteikolle oli tarkoitus houkutella Karstulan Peuralammen alueen ympärisöstä vesilintuja pesimään ja muodostaa alueelle metsästystä kestävä vesilintukanta parantamalla vesilintujen elinoloja. Samalla luotaisiin suotuisia elinympäristöjä myös kahlaajalinnuille.
Avustuksia kosteikkoprojektin rahoittamiseksi saatiin Suomen Metsästäjäliitolta ja Keski-Suomen Ely-keskuksesta. Kosteikon kaivuutyöt aloitettiin kesäkuussa 2020. Kaivuutöiden jälkeen alue padottiin ja veden pinta pyrittiin nostamaan suunnitellulle korkeudelle. Tänä kesänä vesialtaiden väliin tehtiin riistapeltoja.
Alussa arveltiin, että veden pinta ei ehkä nousisi riittävän ylös ja vesialue jäisi suunniteltua pienemmäksi. Tuo pelko on myös toteutunut. Nyt kolme vuotta myöhemmin veden pinta on, tulva-aikaa lukuunottamatta, aika alhaalla. Kävin tänään kuvaamassa dronella kosteikkoaluetta. Videolta näkee hyvin, että vedenpinta on aika matala.
Kun tavoitteena oli luoda sorsastuspaikka metsästysseuran jäsenille voidaan todeta, että projekti on siltä osin epäonnistunut, eikä tuo tavoite ole toteutunut. Alkukesällä kosteikolla oli kolme tavia, mutta ei ainuttakaan vesilintupoikuetta. Alueella ei siis ole pesinyt yhtään vesilintua. Tänään ei alueella ollut yhtäään vesilintua.
En usko, että Kaijansuon kosteikolle saadaan vesilintuja ilman houkutteluruokintaa tai tuki-istutuksia. Miksi linnut tulisivatkaan Kaijansuon kosteikolle, kun parin kilometrin päässä on vesilintujen ruokintapaikka. En pidä järkevänä menettelynä seuran jäseniltä, että toisaalta pyritään saamaan vesilintuja omalle kosteikolle, mutta samalla houkutellaan niitä toisaalle ruokinnalla. Aika näyttää miten käy, tuleeko jossain vaiheessa myös totaalikielto metsästykselle ruokintapaikoille ja niiden läheisyydelle. Nähtäväksi jää myös miten käy jos kosteikolla on riistapelto. Tulevaisuudessa voi olla, että riistapellotkin estävät vesilintujen metsästyksen niiden läheisyydestä.
Aiemmat artikkelit kosteikosta:
Kosteikon perustaminen metsästysseuralle
Kaijansuon kosteikkoprojekti osa 2
Kaijansuon kosteikkoprojekti osa 3