Metsäjänistä ja kuusenkerkkäkastiketta

Pitkästä aikaa sain saaliiksi metsäjäniksen. Maa oli vielä lumeton, mutta jänikset olivat jo muuttaneet värityksensä talvisävyihin. Jiippi johdatti minut oikein kivikkoisen mäen päälle. Kulkeminen kivikossa oli jo hieman vaikeaa ja olisinkin lähtenyt toiseen suuntaan, mutta jotenkin Jiipin olemus kiinnitti huomioni ja menin mäen päälle sen perässä. Jiipin kuono haisteli kiihkeästi ilmaa ja näin Jiipin olemuksesta, että jotain täällä on, tai ainakin on juuri lähtenyt paikalta. Arvelin, että metso on varmaankin ollut mäellä, koska olin aiemmin syksyllä sieltä metson havainnut. Jänis pomppasi yhtäkkiä kiven kolosta liikkeelle. Ensimmäinen laukaus ohi, toinenkin ohi, kun jänis hyppäsi puun taakse juuri ratkaisevalla hetkellä, kolmas laukaus oli nappi osuma ja pysäytti pakolaukan niille sijoilleen. Ilman koiraa tämäkin saalis olisi jäänyt saamatta.

Metsäjänis
Illallisen alkuperäkuva

Paloittelin jäniksen siten, että irroitin ulko- ja sisäfileet ja lopun jäniksen laitoin patavalmiiksi. Tänään tein jäniksen fileet ja siihen kaveriksi kuusenkerkkäkastiketta. Kuusenkerkällä hain metsäjänikseen jotain metsäistä makumaailmaa. Tein tähän vielä porkkanapyreen ja paahdettua fenkolia sekä punajuurikaviaaria ja karhunvatukkaa, jonka kypsennin kastikkeessa. Viinivalinnassa luotin Alkon myyjän suositukseen, joka oli Portugalilainen Portada reserva. Ihan nappiviini metsäjänikselle. Alkukeiton tein myskikurpitsasta ja siihen sopivasti ripaus chiliä, vähän ranskankermaa ja ilmakuivattua kinkkua. Erittäin hyvä talviseen iltaan. Valmistin metsäjäniksen fileet käärimällä ne pötköiksi kelmuun ja sen jälkeen sous videe kylpyyn. 54 astetta ja tunti, niin olipa passeli lämpötila. Jälkkäriksi tein tähän aikaan sopivat laskiaispullat, mansikkahillolla. Ei pahaa sekään. Kaikenkaikkiaan on todettava, että vaikka metsäjänis on maultaan hyvää, pidän rusakkoa paremman makuisena.

Metsäjäniksen fileet

Mausteeksi suolaa ja pippuria, sous videe, 54 astetta ja 1 tunti. Nopea paisto voissa ja lautaselle. Päälle paahdoin maapähkinärouhetta ja koristeluksi sarviorvokin terälehtiä.

Kuusenkerkkäkastike

Ainekset:
oliiviöljyä
1 porkkana
1 salottisipuli
1 dl kuusenkerkkäsiirappia
2 dl riistalientä
1 dl punaviiniä
1 tl sokeria
1 rkl maizenaa
mustapippuria myllystä, suolaa

Kuullota kattilassa paloitellut porkkana ja salottisipuli oliiviöljyssä. Lisää kuusenkerkkäsiirappi ja punaviini ja keitä hetki. Lisää riistalemi ja sokeri ja keitä parikymmentä minuuttia niin, että nestettä on jäljellä noin 1/3 alkuperäisestä nestemäärästä. Siivilöi liemi ja saosta se maizenalla. Mausta pippurilla ja suolalla. Keitä vielä noin viisi minuuttia.

Porkkanapyre

2 porkkanaa
Kastikkeesta siivilöidyt punaviinissä keitetyt sipulit
2 dl kanalientä
2 rkl voita
1 tl sokeria
suolaa, pippuria

Kuori ja pilko porkkanat. Aloita freesaamaan kattilassa voinokareen kanssa. Lisää sokeri ja paahda hetki. Lisää liemi ja keitä kunnes kypsiä. Laita kypsät porkkanat ja mausteet sekä kastikkeesta jääneet siivilöidyt sipulit blenderiin, aja sileäksi haudutus nestettä lisäten.

Punajuurikaviaari

Ainekset:
1dl punajuurimehua
1g agar agar-jauhetta
1/2 l öljyä

Sekoita agar agar punajuurimehuun. Keitä kattilassa vähintään 2 minuuttia.
Tiputa punajuurimehua kylmään öljyyn injektioruiskulla. Siivilöi muotoutuneet punajuuripallot öljystä ja liota kylmässä vedessä ja laita jääkaappiin odottelemaan.

Myskikurpitskeitto

Ainekset:
1 myskikurpitsa kuorittuna ja paloiteltuna noin tulitikkurasian kokoisiksi paloiksi. Siemenet voi ottaa talteen ja paahtaa ne pannulla keittoon lisäkkeeksi.
1 chili halkaistuna
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
6 dl vettä
1 kanaliemifondi
2 dl kookosmaitoa
suolaa

Kuori ja pilko kasvikset kulhoon.
Kaada päälle öljy ja sekoita niin, että kaikki palat saavat ympärilleen öljykerroksen.
Paahda kurpitsat, chili ja valkosipulinkynnet uunissa 225 asteessa 20-30 min niin, että ne saavat kauniin värin.
Kuumenna vesi kattilassa. Lisää kasvisliemi ja paahdetut kasvikset. Puserra valkosipulinkynnet kuoristaan mukaan. Keitä hiljalleen 10 min.
Soseuta sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito ja suola.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *